Rinta-Joupin Autoliike - Ajankohtaiset - Ajankohtaista - Ford oli vuoden 2019 ostetuin pakettiautomerkki Suomessa

Ford oli vuoden 2019 ostetuin pakettiautomerkki Suomessa

|
Ford pakettiautot

Lehdistötiedote: Ford.fi Tammikuu, 2020

Ford-pakettiautojen koko edellisen vuoden jatkunut tasaisen hyvä myynti näkyy vuoden kumulatiivisissa 3.458 kappaleen rekisteröinneissä. Tällä tuloksella Fordin saavutti pakettiautojen rekisteröintilaston ykkössijan vuonna 2019 markkinaosuudella 23,5 %.

Erinomaiseen tuloksen takana ovat Fordin uudistunut, monipuolinen ja entistä liitettävämpi mallisto sekä vakiintunut, ammattimainen jälleenmyyjäverkosto. Vuoden 2019 aikana ensiesiteltiin täysin uusi erityisesti kaupunkikuljetuksiin soveltuva Ford Fiesta Van, uusi iso Ford Transit, Ford Ranger ja Ranger Raptor.

Fordilla katsotaan tulevaisuuteen luottavaisesti. Merkki sähköistää myös pakettiautomallistoaan, ja jo vuonna 2019 esiteltiin kevythybridiversiot sekä Transitista että Transit Customista. Lisäksi Ford toi ensimmäisenä pakettiautomerkkinä tonnikokoluokkaan ladattavan hybridin Transit Custom -mallistoon. Näiden mallien myynti on käynnistynyt viime vuoden aikana, toimitukset alkavat tämän vuoden aikana.

”Odotamme tältä vuodelta jatkoa viime vuoden menestykselle, kun markkinoille tulee taloudellisten dieselmalliemme rinnalle myös uusi, lehdistön kehuma Transit Custom ladattava hybridi. Lisäksi autojemme entistä paremman liitettävyyden ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme lähitulevaisuudessa lisäpalveluja muun muassa kaluston hallintaan” toteaa Ford-hyötyajoneuvojen myyntijohtaja Juuso Asp, Oy Ford Ab.

Ford on ollut Euroopan myydyin pakettiautomerkki jo neljä vuotta peräkkäin. Merkin suosio perustuu laatuun ja innovatiivisiin teknologioihin. Vuonna 2019 International Van of The Year -tuomaristo valitsi Ford Transit Customin hybridimallit vuoden pakettiautoksi, ja toisen sijan nappasi Transit kevythybridimalli. Menestyksen kruunasi Ford Rangerin palkitseminen parhaana avolava-autona International Pick-Up Award -kilpailussa.

Uudet Ford pakettiautot Kokkolasta ja Ylivieskasta.

Ford pakettiautot

 

Lue myös nämä

ŠKODA ENYAQ iV on Vuoden sähköauto 2021

Škoda ENYAQ iV 80:ssä on 530 km:n WLTP-toimintamatka ja...

Rinta-Joupin Autoliike on Vuoden matkailuajoneuvokauppias 2021

Rinta-Joupin Autoliike on valittu Vuoden matkailuajoneuvokauppiaaksi osoituksena ansiokkaasta matkailuautoilun...

Kia oli lokakuun myydyin automerkki Oulussa!

Kia on noussut nopeasti yhdeksi Suomen suosituimmista automerkeistä. Kia...

Uudet dieselautot yllättävät vähäpäästöisyydellään

Dieselautojen ympäristöystävällisyys on herättänyt viime vuosina paljon keskustelua. Erityisesti...

Rinta-Joupin Autoliikkeen Turun toimipiste on palvellut asiakkaita jo 20 vuotta

Rinta-Joupin Autoliike osti AutoCenter Stockmannin Turun toimipisteen 20 vuotta...

Tiedote: Rinta-Joupin Autoliike avaa uuden myymälän Kuopioon

Koko kansan autokauppa palvelee suomalaisia paikallisesti jatkossa myös Pohjois-Savossa....

Turun toimipisteeseen avattu Suomen tehokkain kaikenmerkkisten sähköautojen suurteholatausasema

Pääset nyt lataamaan sähköautosi Turussa helposti ja nopeasti uudella...

Rinta-Joupin Autoliike nousi suurimmaksi käytettyjen moottoripyörien myyjäksi tänä vuonna – myytyjen moottoripyörien keskihinta noin 10 000 euroa

Suosituimpia merkkejä ovat olleet Suzuki, Honda, Yamaha, Harley-Davidson, BMW...

BMW-uutuusmallit piipahtivat Punaisen Piipun Kievarilla

Kymmenet Punaisen Piipun Kievarille pysähtyneet matkailijat kiinnostuivat uusista BMW-malleista,...

Savonlinnan esteratsastuskilpailussa Kia Rio autosarjan voittajalle

OperaGames-esteratsastuskilpailut keräsivät viikonloppuna 9.–11.7. kisaväen Savonlinnaan, Vuohimäen Ratsastuskeskukseen. Tapahtumassa...

Rinta-Jouppi myymälät

Yli 4000 ajoneuvoa sinua lähimmästä myymälästä.

Etsi lähin toimipiste

Varaa aika huoltoon

Varaa aika netissä, chatissä tai soittamalla lähimpään huoltoon.

Ajanvaraukseen