Hyppää sisältöön

Rinta-Joupin Autoliike |

Uuden sähköauton ostajalle valtiolta hankintatukea 2000 euroa

Uuden sähköauton ostaja saa peräti 2000 euroa hankintatukea.

sähköauton hankintatuki

Onko mielessäsi sähköauton hankinta? Nyt on erinomainen hetki lähteä autokaupoille, sillä sähköauton hankintaan saa valtiolta merkittävää tukea vielä vuoden ajan. Tuki on suuruudeltaan 2000 euroa, ja summa on suoraan pois autosi lopullisesta ostohinnasta.

Saat tuen heti kaupan yhteydessä

Hankintatuki on iso etu ja se käydään uutta sähköautoa ostavan kanssa aina läpi. Saat tuen käyttöösi ostaessasi uuden, alle 50 000 euroa maksavan sähköauton. Tuen hakeminen on sinulle vaivatonta, sillä me Rinta-Joupin Autoliikkeessä hoidamme koko prosessin puolestasi, eikä sinun tarvitse huolehtia lainkaan paperitöistä. Saat tuen heti kaupan yhteydessä merkittävänä alennuksena loppusummassa.

Voit hyödyntää tuen ennen rekisteröimättömiin sähköautoihin, eli sekä tilattaviin uusiin autoihin että liikkeidemme esittelyautoihin. Liikkeissämme on kattava valikoima uusia autoja ympäri Suomen ja parhaimmillaan voitkin saada tuoreen menopelin ajoon saman tien. Sähköautojen tarjonta kasvaa jatkuvasti ja monia huippu-uutuuksia eri valmistajilta on nyt saatavilla 30 000–45 000 euron hintaluokassa.

Hankintatuki on ollut voimassa vuodesta 2018 saakka, mutta tieto siitä ei ole vielä saavuttanut kaikkia. Tuki on voimassa marraskuun loppuun saakka vuonna 2021, joten vielä ehtii hyvin kaupoille. Aivan viime tippaan ostamista ei kannata jättää, sillä auton toimitukseen kuluva aika tulee ottaa huomioon ja valtio on myös budjetoinut tuelle tietyn määräsumman, jolloin varminta on käyttää tuki mahdollisimman pian. Hankintatuki edesauttaa sähköautojen yleistymistä ja alentaa siten autojen keskipäästöjä Suomessa.

Hankintatuen edellytyksiä ovat:

Henkilökuntamme aina palveluksessasi

Meiltä löydät hyvän valikoiman sähköautoja eri merkeiltä. Suosittuja hankintatuen piiriin kuuluvia ovat esimerkiksi Kian sähköautot. Jos jokin askarruttaa sinua hankintatuessa tai muissa asioissa, autamme mielellämme mahdollisissa kysymyksissä liikkeissämme sekä verkossa chat-palvelussamme.

Tartu tilaisuuteen ja hyödynnä sähköauton hankintatuki nyt!

Tartu tilaisuuteen ja hyödynnä sähköauton hankintatuki nyt!

sähköauton hankintatuki

Tutustu sähköautojen valikoimaan