Hyppää sisältöön

Rinta-Joupin Autoliike |

Talvi ilman nelivetoa on teeskentelyä – koeajossa Volvo XC90

Volvo neliveto

5.10.2017

Myönnän, että menin vain huvikseni katselemaan autoliikkeeseen autoja, tai niin ainakin luulin. Myönnän toki myös katselleeni netistä tätä kyseistä Volvoa, ja miettineeni, että millainenkohan se mahtaisi olla? Mutta sitten seuraavat tapahtumat ovatkin hämärän peitossa: pian autoliikkeeseen saapumisen jälkeen minulla oli jo Volvon avaimet, ja suuntasin koeajolle. Kamera oli mukana, koska harvoin poistun minnekään ilman sitä. Koska koeajopäivä oli perjantai, ja tiedossa oli esimerkiksi reissu Viron Tarttoon, kaavailin jättäväni mahdolliset koeajot myöhemmälle ajankohdalle. Mutta kun tarjolla on autopuolella joku namu, niin en enää malttanut odottaa. Vaihtoautojen kanssa toisinaan on oltava nopea – sillä hitaat jäävät helposti nuolemaan näppejään, hätäisimpien ostellessa parhaat vaihtoautot pois. Koeajoauto on tällä erää Volvo XC90, josta ensimmäinen versio saatiin markkinoille vuonna 2002. Tuotannossa se aito ja alkuperäinen ehti olla reilun vuosikymmenen, kun uusi korimalli saatiin markkinoille 2014. Tämä koeajoauto on vuosimallia 2015, eli toissavuodelta. Vanhaan verrattuna tässä on niin paljon uutta, että ensifiilikset autoon istuessa olivat hyvinkin selvät: vanhasta tuntui muistuttavan enää merkki ja malli. Malliuudistus on tehty niin totaalisen oloisesti, että ainakin itseäni kieltämättä kiinnosti ottaa asioista selvää. Tämä auto on myös kohtuullisilla kilometreillä, 64tkm. Se tekee siis vain 32 000 kilometriä vuoteen – käytännössä ne kaikkein kalleimmat kilometrit. Tämä Volvo XC90 malliversio tottelee lisänimeä Inscription, mikä todellakin sijoittuu malliston yläpäähän. Kuulemani mukaan kyseessä olisi se paras versio.

Volvo XC90 Inscription – monipuoliset varusteet

Musta Volvo

Auton muotoilu noudattelee Volvon nykymallistolle tyypillistä linjaa. D5 merkintä vihjailee auton moottorista, mikä on kaksilitrainen diesel, tehoiltaan 224 -hevosvoimaa. Vääntömomentti on 470 -Newtonmetriä. Kulutuslukemat on varsinkin auton koko huomioiden pienen oloiset: maantiekulutus on valmistajan ilmoittaman mukaan vain 5,5 -litraa sadalle. Kaupunkikulutus on valmistajan ilmoittamana 6,4 -litraa sataselle. Kannattaa suhteuttaa siihen, että kyseessä on iso maastoauto. Varustelistauksen osalta selvät sävelet on vaihteiston ja vetotavan osalta: automaattivaihteisto ja neliveto tottakai löytyvät. Auto on rekisteröity seitsemälle, ja siinä on kolme penkkiriviä. Penkkiriveistä vielä keskimmäisellä on hyvät oltavat myös aikuisella. Auton nahkaverhoilu vaikuttaa ehjältä, ja auto muutoinkin tilavalta. Tosin kolmas penkkirivi tuntuu verottavan tavaratilaa – mutta sen saa tarvittaessa taitettua myös alas, jolloin tavaratilan määrä kasvaa. Mittaristo on digitaalinen, käynnistys avaimeton, ja kuljettajan penkin säädöt sähköllä. Kokonsa puolesta XC90 on suorastaan järkäle. Kilpailevia malleja ovat esimerkiksi Range Rover Sport, ja Audi Q7.

Volvo XC90 -mallisto pitää sisällään myös hybridimallin, mikäli ekovaihtoehto tuntuu mieluisammalta. Jos taas arvostaa urheilullisuutta, myös R-Design versio on olemassa. Nelivetojärjestelmä toimii Haldexin kautta, eli neliveto kytkeytyy päälle vain tarvittaessa. Neliveto ei siis ole jatkuvatoiminen.

Koeajo – Miten tämä järkäle liikahtaa?

Musta Volvo

Autossa istuessa fiilikset on huikeat. En vielä oikein osaa pistää sanoiksi kokemaani – tämä melkeinpä täytyy automiehen itse kokea, sitten sen ymmärtää täysin. Kaverini kertoi, että Volvo V90 on yksi parhaita autoja, joita hän on ajanut. Vaikka kyseessä onkin Volvo XC90, eikä V90 / S90, on siitä huolimatta helppo samaistua kaverini kommenttiin. Ruotsalaismerkillä uudistunut 90 -sarja ylipäätään on hyvä veto. Insinöörit Volvolla tuntuvat pistäneen kehiin parasta osaamistaan, mitä heiltä löytyy.

Musta Volvo

Tämä helpottaa auton pysäköinnissä: Kun pistää pakin päälle, näkee näytöltä auton kuvattuna ylhäältä. Tämän mahdollistaa autossa oleva kamerajärjestelmä.

Kun vaihde pesässä, auto lähtee liikkeelle mukavan oloisesti. Ison koon toki huomaa, mutta kyllä tämä silti liikahtaa. Kahdeksanpykäläinen automaattivaihteisto vaihtaa vaihteet fiksun oloisesti. Alustatuntuma on maantieajossakin mukavan oloinen, matka-ajoon sopiva. Kaupunkiajossa varsinkin totuttelun jälkeen pärjää – ison koon ei kannata antaa säikäyttää tai hämätä liikaa. Mitat on kuitenkin tarpeeksi helppo havainnoida ja hahmottaa. Varsinkin kun apujärjestelmiä käyttää hyödyksi. Maantiellä ajaessa potkua ja vääntöä löytyy tarpeeksi – ohituskiihtyvyys on ainakin minun ajossani riittävä. Saa hieman jo varoa, ettei nopeudet kasva yli sallitun.

Musta Volvo

Takapenkkitilat on sopivat. Hallintalaitteet löytyvät sopivilta paikoilta. Mainituista hyvistä varusteista kertoo myös HUD -näyttö: Kuljettajalle auton tuulilasiin heijastetaan ajonopeus, sekä vallitseva nopeusrajoitus. Tätä toki hävittäjälentäjät pitävät hävittäjäkoneissa hyvänä ominaisuutena, mutta henkilö- ja maastoautoissa se ei tokikaan pakollinen ole. Ihan kiva lisä kumminkin. Auton yksityiskohdat tuntuvat muutoinkin mietityiltä, esimerkiksi ratti on ainakin omaan käteeni hyvin muotoiltu – siitä saa luonnollisen ja hyvän tuntuisen otteen ilman minkäänlaisia ongelmia. Itse ymmärrän käsitteen premium siten, että autossa ei ole mitään, mitä ei ole harkittu loppuun riittävällä täsmällisyydellä, ja viimeistelty samalla tarkkuudella. Tämä Volvo XC90 Inscription on täsmällisyyden tuotos. Toki premiumiin joku voi katsoa kuuluvaksi myös riittävän kattavan varustelistauksen, ja sellainenkin tässä autossa on.

Lopputulema – ja se hinta?

Musta Volvo

Vaikka hintakin voi tuntua järkälemäiseltä, 77 880 euroa, niin on hyvä muistaa se, että uusi vastaava ajamaton maksaisi vielä enemmän. Kilometrit vaikuttavat vielä sellaisilta, ettei tämä auto uudelle häpeä – jos järkälemäistä maasturia kaipaa. Edelliseen malliversioon verrattuna voisi todeta, että kahta sanaa ei ole siitä, onko tämä uusi malli parempi. Kyllä on, vaikka edellinenkin on hyvä ja hieno – varsinkin ilmestyessään markkinoille vuosituhannen alussa. Uusi on vielä tätäkin parempi, jos lompakko sallii sellaisen ostamisen. Näitähän rupeaa jo vaihtoautoinakin löytymään, kuten tämä hiljattain tekemäni löytö sen osoitti. Jos XC90 on liian iso, löytyy tällöin Volvolta pienemmät XC60 ja XC70, joista jälkimmäinen on maastoversio V70 farmarimallista.

Koeajoauton speksit: Volvo XC90 D5 Inscription, ajettu 64tkm, vuosimalli 2015.

Koeajo/kuvat: Mikko Kilkki. Mikon blogiin ja alkuperäiseen kirjoitukseen pääset tästä.

Tutustu nelivetojen valikoimaan