Rinta-Joupin Autoliike - Blogi - Blogi - Milena lähti paitaostoksille Lempäälän Ideaparkiin – Paita jäi kauppaan, mutta Mersu lähti mukaan

Milena lähti paitaostoksille Lempäälän Ideaparkiin – Paita jäi kauppaan, mutta Mersu lähti mukaan

|

Milena AbbasMamode löysi Rinta-Joupin Autoliikkeestä unelmiensa auton.

Auton ostaminen voi tapahtua nopeasti ja yllättäen. Milenan paitaostokset vaihtuivat lennosta Mersun hankintaan Rinta-Joupin Autoliikkeestä.

Milena AbbasMamode asuu Tampereen Lielahdessa avomiehensä kanssa. Hänen arkeensa kuuluu vahvasti fysioterapeutin työn lisäksi amerikkalainen jalkapallo, jota hän itse sekä pelaa että valmentaa.

– Pirkkalassa miesten joukkueen valmentamisen lisäksi käyn myös ampumassa haulikolla trap-ammuntaa. Tarvitsen tiiviisti autoa päivittäin sekä työni, että harrastusteni vuoksi. Olen Turusta kotoisin ja sinnekin tulee usein ajeltua. Autoilijana olen reipas ja liikenteeseen mukautuva, hän kuvailee.

Autokaupoilla ostoskeskuksessa

Viimeisimmän auton hankinta liittyykin vahvasti juuri vapaa-ajan autoiluun ja kauppakeskusvierailuun. Milena lähti ajelemaan avomiehensä Pertun kanssa Lempäälän Ideaparkiin ostoksille.

– Lajittelin ensin kotona pyykkiä ja huomasin, että Pertulle tarvitsee ehdottomasti ostaa uusia arkipaitoja. Lähdimmekin siitä melkein saman tien ajelemaan Ideaparkiin. Alkuperäinen suunnitelma paitaostoksista vaihtui kuitenkin lennosta, Milena kertoo hymyillen.

– Saavuimme kauppakeskukseen ja ajattelimme käydä ensin ihan muuten vain vierailemassa autokauppojen puolella, ennen vaatekauppoihin menoa. No, autokaupoilla meillä sitten menikin useampi tunti. Lopputulos oli se, että ajelimme kotiin Rinta-Joupin Autoliikkeestä ostetulla Mersulla. Vanha Nissan Qashqai jäi vaihdossa Rinta-Joupin Autoliikkeeseen.

Myös Milenan avomiehelle suunniteltu paita jäi kauppaan, niin innoissaan hän oli uudesta upeasta Mersustaan.

– Perttu joutui lähtemään tyhjin käsin, eli emme edes malttaneet sillä reissulla käydä katsomassa paitoja. En olisi todellakaan uskonut kotoa lähtiessä, että ajelisin vielä samana päivänä uudella autolla kotiin, muistelee Milena edelleen ihmeissään.

Myyjä toteutti toiveeni

Ennen kuin Milena ja Perttu saapuivat Rinta-Joupin Autoliikkeeseen olivat he kierrelleet ja koeistuneet autoja jo useassa muussakin Lempäälän Ideaparkin autoliikkeessä.

– Ainoastaan yksi myyjä tuli muissa liikkeissä kysymään tarvitsemmeko apua, hän pyysi meitä tulemaan hakemaan hänet, kun kiinnostava auto löytyy. Jatkoimme kuitenkin matkaa Rinta-Joupin Autoliikkeeseen ja kerkesimme katsomaan vain hetken ympärillemme, kun automyyjä Jesse Ritoniemi tuli kysymään, minkälaista autoa etsimme.

Milena huomauttaa, että jo tässä alkukohtaamisessa myyjän kanssa oli selkeä myynnillisen ero muihin liikkeisiin verrattuna.

– Kerroin myyjälle, etsiväni ”sporttista ja itseni näköistä autoa”, ja että olen katsonut BMW:tä ja Audeja. Siitä ei mennyt aikaakaan, kun Jesse toi kuitenkin Mersun minulle näytille. Se oli siinä! Totaalinen ihastuminen autoon.

Mersun nähtyään Milenalla ei ollut enää mitään mahdollisuuksia edes vilkuilla muita autoja. Mikään muu auto ei tuntunut enää samalta.

– En olisi mitenkään uskonut, että minusta tuli Mersun omistaja, Milena kertoo onnellisena.

Tamperelainen Milena AbbasMamode ihastui uuteen Mercedes-Benz C 180 A Business AMG:iin Rinta-Joupin Autoliikkeessä Lempäälän Ideaparkissa.
Päätökseen ohjasi kokonaisuus, myynnin asiantuntemus ja oma tunne

Ennen lopullista ostopäätöstä Ritoniemi esitteli autoa tarkasti ja kertoi sen ominaisuuksista.

– Kävimme myös toki koeajolla. Viimeistään koeajon jälkeen olin varma ostopäätöksestä. Tietenkin keskustelimme myös hinnasta ja rahoituksesta. Rinta-Joupin Autoliikkeellä onkin paljon erilaisia rahoitusvaihtoehtoja ja todella asiantuntevaa henkilökuntaa näistä kertomassa, Milena kertaa.

Uuden auton onnellinen omistaja pohtii vielä, mikä saa ihmisen tekemään näin tunteeseen pohjautuvan päätöksen auton hankinnasta. Hän arvelee, että jos myyjän asenne olisi ollut enemmänkin samankaltainen kuin edellisessä liikkeessä, olisi auto varmasti jäänyt kauppaan.

– Päätökseen ohjasi se kokonaisuus. Siihen vaikutti myynnin asiantuntemus ja oma tunne. Se kun minulle tuotiin näytille juuri sellainen auto, joka sopi täysin ohjeistukseeni ja myyjä tosiaan pystyi toteuttamaan kuvaukseni niin täysin ja hienosti. Kyllä siinä mieleen nousi vau, ihan kuin myyjä olisi lukenut ajatukseni.

Joskus auton hankinta voi siis tapahtua täysin tunnepohjalta. Milenan mukaan Rinta-Joupin Autoliikkeen ammattilaiset loivat tilanteeseen hyvää fiilistä.

– Myynti oli päämäärätietoista ja suoraa. Varmuutta tilanteeseen toi se, että asiat olivat selkeitä.

Henkilökunnan fiilis työpaikalla jäi mieleen

Rinta-Joupin Autoliikkeestä jäi Milenalle mieltä lämmittävä fiilis. Vaikka Ritoniemi toimikin varsinaisesti automyyjänä, jutteli muutkin liikkeessä työskentelevät henkilöt hänen kanssaan ja osallistuivat näin kaupantekoon.

– Heti näki ja tuntui, että heillä on hyvä yhteisen tekemisen fiilis. Jesse palveli todella ammattitaitoisesti ja pilke silmäkulmassa. Koko auton ostamiseen liittyvä tilanne oli iloinen ja positiivinen kokemus, Milena kiittelee.

Mersuunsa Milena on ollut erittäin tyytyväinen. Auto toimii juuri hänen tarpeisiinsa sopivasti.

– Siitä löytyy kaikki tarvittava ja extraakin. Vaihdoin manuaalivaihteisen auton automaattiin ja on kyllä mukavaa ajella nyt automaattivaihteisella autolla

Täällä kuunnellaan asiakkaan toiveita ja tarpeita

Milena suosittelee auton hankinnasta kiinnostunutta poikkeamaan Rinta-Joupin Autoliikkeessä.

– Vaikka et oikein edes vielä tietäisi millainen auto olisi sinulle hyvä, niin suosittelen käymään tutustumassa. He ovat ammattitaitoisia ja asiakaspalveluhenkisiä. Siellä kuunnellaan asiakkaan toiveita ja he osaavat myös ajatella boxin ulkopuolelta. Minäkin kuvittelin aikaisemmin haluavani vain tietyn merkkisiä autoja, mutta rohkeasti minulle esiteltiin uusi vaihtoehto. Rinta-Joupin Autoliikkeestä löytyy varmasti auto jokaiseen tarpeeseen, Milena rohkaisee tutustumaan vaihtoehtoihin ja jatkaa vielä.

– Aion varmasti hankkia myös seuraavan autoni Rinta-Joupin Autoliikkeestä. Myöhemmässä vaiheessa, jos saamme perheenlisäystä, tulee isomman auton hankinta ajankohtaiseksi. Silloin suuntaan taas tuttuun paikkaan. Asiakkaan kohtaaminen aidosti, toiveiden täyttäminen, sekä ennen kaikkea helppous, ovat syitä miksi palaan. Liikkeessä vallitseva rento ja mukava meno tekee auton ostosta helppoa.

Tutustu 4000 ajoneuvon valikoimaan

Ei kommentteja

Kommentoi

Kommentit lähetetään hyväksyttäväksi ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia. Lue lisää henkilötietojen käsittelystä sekä evästeistä.

Lue myös nämä

Matkailuajoneuvo vaihtuu tarpeen mukaan – Utriaisten perhe on reissannut jo 20 vuotta pohjoisessa

Utriaiset matkaavat melkein joka viikonloppu 250 kilometrin matkan vaunupaikalleen...

Huolettomia kilometrejä vaihtoautolla – Rinta-Jouppi Turva kattaa yllättävät korjaukset

Matti Lamberg Vampulasta autoilee paljon vaimonsa kanssa. Yhdessä autoilu...

Romutuspalkkio ja sähköauton tuki ratkaisivat uuden auton hankintapäätöksen

Merkittävät tuet auton hankintaan kannustivat Markku Kujalaa sähköauton ostoon....

Rovaniemeläinen Erkki oli menossa korjauttamaan metsätiellä vaurioitunutta autoaan, mutta päättikin vaihtaa kokonaan uuteen autoon

Joskus voi käydä niin, että suunnitelmat muuttuvat lennosta ja...

Jopa 2500 euron romutuspalkkio uuden auton ostajalle!

Yksityishenkilöllä on mahdollisuus saada tiettyjen ehtojen täyttyessä valtiolta romutuspalkkiona...

Kotimainen Rinta-Joupin Autoliike toimii pitkällä tähtäimellä

Omistaja Ari Rinta-Jouppi: ”Historia tuo vastuuta”.  Rinta-Joupin Autoliike on...

Jarmo rakastaa vanhoja autoja ja muistuttaa, että unelmat on tehty toteutettaviksi – ”Rinta-Joupin Autoliikkeestä löytyy tietämystä myös klassikkoautoista!”

Rinta-Joupin Autoliikkeen laajasta valikoimasta löytyy myös vanhoja klassikkoautoja. Perjantaisin...

Nuorena herännyt kiinnostus tekniikkaan johti sähköauton hankintaan – valtion sähköauton hankintatuki toimi kannustimena

Sähköauton hankintatuen, 2000 euroa, saa uuteen, rekisteröimättömään autoon. Tuen...

Tiesitkö, että voit saada valtiolta rahaa auton ostoon? Sähköauton hankintatuki on huikeat 2000 euroa!

Sähköauton hankintatuki on voimassa vielä noin vuoden ajan. Uuden,...

Sari suunnitteli avoauton hankintaa, päätyi sporttiseen nelivetomaasturiin – ”Nykyään odotan automatkoja, kun alla on turvallinen ajoneuvo”

Autohankintaansa erityisen tyytyväinen Sari Somppi suunnitteli kesäisen avoauton hankintaa,...

Rinta-Jouppi myymälät

Yli 4000 ajoneuvoa sinua lähimmästä myymälästä.

Etsi lähin toimipiste

Varaa aika huoltoon

Varaa aika netissä, chatissä tai soittamalla lähimpään huoltoon.

Ajanvaraukseen