
Rinta-Joupin Autoliike
Suosittelusi arvoinen
Suomalaisena perheyrityksenä olemme palvelleet autoilijoita jo yli 70 vuotta. Kokemusta alalta on kertynyt vuosien aikana, mutta emme katso peruutuspeiliin, vaan suuntaamme katseen aina eteenpäin.
Tavoitteenamme on kehittyä kaikessa siten, että olisimme suosittelusi arvoinen.
Haluamme olla Suomen suositelluin autokauppa-alan toimija, jonne palataan aina uudelleen ja uudelleen.
Perheyrityksen arvot näkyvät meillä arjen tekoina ja tapana toimia
Yrityksemme arvot – lämpö, luotto, nopeus ja rohkeus – ohjaavat kaikkea toimintaamme. Arvot auttamat meitä rakentamaan luottamusta, innovoimaan rohkeasti, toimimaan tehokkaasti ja rohkeasti sekä välittämään aidosti, niin asiakkaista kuin henkilökunnastakin.

Rinta-Joupin kolme sukupolvea
Tarina alkoi 50-luvun Tervajoelta, missä Toivo Rinta-Jouppi ryhtyi myymään hevosten ja maatalouskoneiden ohella myös sen ajan erikoisuuksia: autoja. Tänä päivänä Rinta-Joupin Autoliike toimii ympäri Suomen ja on yksi suomalaisen autokaupan menestystarinoita.

Lämpö tarkoittaa inhimillistä ja empaattista lähestymistapaa, joka heijastuu kaikessa toiminnassamme, asiakaskontakteissa ja työympäristössä. Tämä lisää asiakkaidemme lojaalisuutta ja parantaa työntekijöidemme sitoutumista, mikä mahdollistaa pitkän aikavälin menestyksen.

Nopeus tarkoittaa sitä, että pystymme vastaamaan asiakkaidemme ja sidosryhmiemme tarpeisiin tehokkaasti ja ajantasaisesti, samalla parantaen kilpailukykyämme ja luoden lisäarvoa kaikille osapuolille.

Luottamus luo vahvan perustan kestäville ja luottamuksellisille suhteille asiakkaidemme, työntekijöidemme ja muiden sidosryhmiemme kanssa. Luottamus auttaa meitä rakentamaan pitkäaikaisia kumppanuuksia ja edistää yrityksen menestystä pitkällä aikavälillä.

Rohkeus on päättäväisyyttä kohdata haasteet pelottomasti sekä kykyä innovoida ja ottaa vastuullisia riskejä. Se merkitsee aktiivista asennetta uusien mahdollisuuksien hyödyntämisessä ja vaikeiden päätösten tekemisessä. Rohkeus auttaa meitä kasvamaan ja kehittymään, säilyttäen samalla toimintamme perustan, eli asiakkaidemme luottamuksen.
Olemme sinua lähellä
Toimipisteemme sijaitsevat ympäri Suomen etelästä pohjoiseen ja ammattitaitoinen henkilökunta on aina valmiina löytämään sinulle unelmiesi ajoneuvon. Huoltomme taas pitää ajoneuvosi kunnosta huolta.
Digitaaliset palvelumme verkossa on tehty juuri sinua varten. Yli 5000 ajoneuvoa on valittavissa rinta-jouppi.com sivustolla aina ja chat myyntitiimi palvelee sinua viikon jokaisena päivänä klo 8-22. Myymälöiden myyjiin saat yhteyden helposti vaikka WhatsAppilla.
Ymmärrämme, että autokauppa saattaa olla ensimmäinen ja siten jännittävä kokemus sinulle. Tästä syystä kehitämme palveluja jatkuvasti ja haluamme, että meihin on helppo olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.
Huollon ajankohdan tietäminen ja auton ilmoitusten ymmärtäminen ei ole aina helppoa, joten tässä sinua auttaa meidän huollon henkilökunta. Huollossa merkkien online varauspalvelut ovat aina avoinna.
Palautteesta kehitymme ja kasvamme
Asiakastyytyväisyys ja kanta-asiakkaat ovat meille kunnia-asia. Olemme sitoutuneita rakentamaan vahvoja, pitkäaikaisia asiakassuhteita, joissa luottamus ja arvostus ovat keskiössä. Suosittelusi arvoinen – kuvastaa arvojamme ja ylpeyden aihettamme – tehdä jokaisesta kohtaamisesta erityinen, suosittelun arvoinen.
Olemme kiitollisia kaikesta palautteesta, koska sen avulla kehitämme toimintaamme jatkuvasti. Asiakaspalautteen datan numerot ja tähtiluokitukset ovat hyödyllisiä mittareita, mutta arvokkainta palautetta ovat keskustelut ihmisten välillä sekä palautteisiin kirjoitetut avoimet viestit.
Suosittelusi arvoinen
Arvostelut: 4.4 ★ ★ ★ ★ ★ 4.4
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Harry Bengs oli yhteydessä ja palveli todella hyvin. Ostamani moottoripyörän kunto tuli hänellekin todennäköisesti yllätyksenä. Toivottavasti asia saadaan selvitettyä.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Harry Bengs oli yhteydessä ja palveli todella hyvin. Ostamani moottoripyörän kunto tuli hänellekin todennäköisesti yllätyksenä. Toivottavasti asia saadaan selvitettyä.
Markus Nystedt
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kokkolan paras kahvi ja mukava palveleva henkilökunta
Asiakas
Arvostelu: 3 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaupan jälkihoito meni heikosti. Auto toimitettiin tyhjällä akulla. Asiointikaapeli sekä auton hattuhylly puuttuivat, eikä myyjä ole enää kauppojen jälkeen viesteihini…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 3 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaupan jälkihoito meni heikosti. Auto toimitettiin tyhjällä akulla. Asiointikaapeli sekä auton hattuhylly puuttuivat, eikä myyjä ole enää kauppojen jälkeen viesteihini juuri vastannut. Aktiivinen myyjä muuttui erittäin passiiviseksi kauppojen varmistumisen jälkeen.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyjän toiminta oli asiallista ja nopeaa.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Asiointi näin nettiostona ikämiestä vähän arvelutti, mutta hyvinhän tuo meni.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Lahden Rinra Jouppin uudet tilat ovat hienot ja siistit😁👍. Kiitos. Tv. Make
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Aatu Turula kempeleen liikkeestä hoiti myyjän velvollisuudet 110% ammattitaidolla. Erinomaista työtä! Tällä oli iso vaikutus autokauppoihin.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Paljon kiitoksia Akille ja Pyrylle Porin Rinta-Jouppiin. Odotan innolla ostamaani uutta Skoda Enrog mallia.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Rinta-Jouppi,Rovaniemi. Automyyjä Kari erittäin hyvä palvelu vaikka kauppoja ei tullut.
Toni Viljanen
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ei valittamista reilun viidentoista vuoden aikana jonka olen ollut asiakkaana.
Ostetaan Autoja
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki ok.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hyvä ja asiallinen palvelu oli.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyjä oli muuten hyvä mutta valtava kiire oli joka kerta ,kun olin yhteydessä.Tuli tunne etten ollut tärkeä asiakas.Asiat kyllä hoitui.…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyjä oli muuten hyvä mutta valtava kiire oli joka kerta ,kun olin yhteydessä.Tuli tunne etten ollut tärkeä asiakas.Asiat kyllä hoitui. Auto minkä sain kotiintuotuna oli huonosti siivottu.Takapenkin edessä ja / penkillä runsaasti koirankarvaa. Ensimmäinen omistaja löytyi mutta ei muita tietoja.Huoltokirjaa ei ollut ,eikä siitä mainittu myynti-ilmoituksessa.Oletin sen olevan sähköinen mutta eipä ole. Samoin ohjekirja puuttui mutta se on nyt tilattu ja tulossa.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Luovutushetli liian pitkä.. piti odottaa turhan kauan että sihteerit sai lomakkeet toimitettua
jan su
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hyvä palvelu
Marko Korttila
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki meni hyvin ja saatiin autoon uudet takarenkaat kuten sovittiin.(edellinen omistaja oli ajellut osittain tyhjillä kumeilla ja niissä oli kudosvaurio).…
Arvostelu
Marko Korttila
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki meni hyvin ja saatiin autoon uudet takarenkaat kuten sovittiin.(edellinen omistaja oli ajellut osittain tyhjillä kumeilla ja niissä oli kudosvaurio). Vaihtoautotarjous oli järkevä. Tein hyvät kaupat.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Olen tyytyväinen Rinta-Joupin palveluun.
Asiakas
Arvostelu: 3.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Chat-myyjä oli ystävällinen, ammattitaitoinen ja hyvin auttavainen vastatessaan erilaisiin kysymyksiin ja myöhemmin yhteydenpidossa ja auton kuljetuksen ja koeajon järjestämisessä. Autokauppakulttuuri…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 3.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Chat-myyjä oli ystävällinen, ammattitaitoinen ja hyvin auttavainen vastatessaan erilaisiin kysymyksiin ja myöhemmin yhteydenpidossa ja auton kuljetuksen ja koeajon järjestämisessä. Autokauppakulttuuri on minulle kuitenkin tuntematonta. En ymmärtänyt, että kaupanteko tapahtuu alusta loppuun saman myyjän kanssa, tavallaan sinne toiseen kaupunkiin, josta auto saapui, joten ihmettelin, miten paikallisessa autoliikkeessä sitä minulle saapunutta autoa ei juuri esitelty tai "myyty" eikä se kuulunut kenellekään. Että neuvottelut ja järjestelyt piti hoidella etänä viestillä, vaikka siellä oli ihmisiä livenäkin töissä. Vähän kuin olisin ajautunut väärään liikkeeseen tai olisin väärällä asialla, en tervetullut, koska olin tilannut auton koeajoon toisaalta. Autoa en lopulta ostanut. Minun on arjessa vaikea järjestää aikaa ja siirtymiä pienten lisäosien asennuksille ja lisähuolloille, joita autoon olisin kaivannut – muuten se oli erinomainen löytö. Nyt jälkeenpäin mietin, että ehkä ne olisi voinut sopia kaupan yhteyteen, siis että ostaisin ja hakisin auton sitten haluamallani tavalla liikkeen toimesta huollettuna, toki kustannukset huomioiden. Siispä, yhteistyö työntekijöiden ja kaupunkien välillä,sekä myynnin ja huollon välillä, ja tästä kaikesta viestiminen asiakkaalle, ehkä takkuaa? Päädyin lopulta toisen liikkeen vastaavaan mutta pari tonnia kalliimpaan autoon, jossa haluamani ominaisuudet olivat.
Asiakas
Arvostelu: 3 / 5
★ ★ ★ ★ ★Asiakkaalle voisi kuvailla tarkemmin, miten etäkauppa hoituu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Mikael Jalosen asialliseen ja palvelualttiiseen toiminaan!
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Nopeat ja sujuvat kaupat helposti. Muistattehan kuitenkin jatkossa kiinnittää huomiota asiakkaan vaihtoauton tietojen oikeellisuuteen vaihtoautoa koskevassa lomakkeessa, jonka asiakas allekirjoittaa.…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Nopeat ja sujuvat kaupat helposti. Muistattehan kuitenkin jatkossa kiinnittää huomiota asiakkaan vaihtoauton tietojen oikeellisuuteen vaihtoautoa koskevassa lomakkeessa, jonka asiakas allekirjoittaa. Jos asiakas kertoo, että hänen autossaan on sitten huomautettavaa, tiedot on kirjattava lomakkeeseen ilman erillistä pyyntöä, jotta se on totuudenmukainen, eikä asiakas joudu myöhemmin hänestä johtumattomiin ongelmiin vain siksi, että autoliike jätti olennaiset asiat kertomatta lomakkeella.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hirvasniemen samu on asialline ja viimesempääle myyjä
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Joonas Raisionkaaren myyntipisteessä oli erittäin ystävällinen ja miellyttävä. Hänen kanssaan asiointi oli rentoa ja sujuvaa. Asiakkaalle annettiin myös tilaa ja…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Joonas Raisionkaaren myyntipisteessä oli erittäin ystävällinen ja miellyttävä. Hänen kanssaan asiointi oli rentoa ja sujuvaa. Asiakkaalle annettiin myös tilaa ja aikaa miettiä.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Samu Kosonen palveli koko prosessin erinomaisesti loppuun asti.
Rafiqul Islam
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Excellent customer services
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Haluan välittää lämpimät kiitokset myyjälle Sirpa Laurille superhyvästä palvelusta ja hänen avullaan löysin loistavan auton itselleni❣️
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Haluan välittää lämpimät kiitokset myyjälle Sirpa Laurille superhyvästä palvelusta ja hänen avullaan löysin loistavan auton itselleni❣️
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitos kaupoista kuopion rintajoupin jerelle 👍
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyjä erittäin asiantunteva ja miellyttävä asiakas palvelu.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitokset Valtterille oikein hyvästä palvelusta. Asiat sujuivat todella hyvin ja nopeasti.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaupoista jäi hyvä mieli, Timo Kauppinen oli erittäin ystävällinen ja asiantunteva myyjä.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Iso kiitos Järvenpään liikkeeseen asiantuntevasta palvelusta!
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Tulin torstai aamupäivällä liikkeeseen ja halusin koeajoon tiguanin minkä olin netissä nähnyt. Töitten takia en päivällä kerennyt koeajamaan autoa niin…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Tulin torstai aamupäivällä liikkeeseen ja halusin koeajoon tiguanin minkä olin netissä nähnyt. Töitten takia en päivällä kerennyt koeajamaan autoa niin sain auton ajoon niin että palautan sen seuraavana päivänä. No palvelu oli loistavaa ja auto oli juuri sellainen kuin piti niin vanha auto tuotiin vaan vaihdossa liikkeeseen. Kouvolan Jesper hoiti homman! 😎
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Rinta jouppi has quality vehicles and good customer service. Salute for them ❤️❤️❤️
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki meni hyvin 😊
Marko Selkämaa
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Asiantuntevaa porukkaa, osaavat hommansa 😁👍.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Osto onnistui mutkitta ja määräaikaishuolto mikä oli ilmestynyt ostopäivä hoitui hienosti rintajoupin laskuun. Kaikin puolin tyytyväinen ostokseen.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Osto onnistui mutkitta ja määräaikaishuolto mikä oli ilmestynyt ostopäivä hoitui hienosti rintajoupin laskuun. Kaikin puolin tyytyväinen ostokseen.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Loistava ja asillinen palvelu. Myyjän kanssa kaupanteko sujui hyvin. Toimitusmaksu melkoinen. Varsinkin hankala käsittää auton hintaa halvoissa autoissa kun pitää…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Loistava ja asillinen palvelu. Myyjän kanssa kaupanteko sujui hyvin. Toimitusmaksu melkoinen. Varsinkin hankala käsittää auton hintaa halvoissa autoissa kun pitää huomioda 300e toimitusmaksu.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Asiointi oli helppoa ja sujuvaa. Etenkin asiakaspalvelu oli kiitettävällä tasolla.
Asiakas
Arvostelu: 2.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kyllä varausmaksu 200€ pitää palauttaa, jos kauppaa Ei synny. Mikä siellä Lempäälän Ideaparkista mättää????
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Eipä siinä ole paranta mista. Mikko Riekki . Kempele paras myyjä.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Erittäin hyvä asiakaspalvelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Pyry Kylävainio hoiti asiat erinomaisesti.
Asiakas
Arvostelu: 2.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ei saa jälkikäteen yhteyttä reklamointi asiassa
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kauppoja ei ole vielä tehty, ennenkuin määrätyt viat on korjattu. Ja korjataanko viat huolella ja ettei jää mitään hampaankoloon. En…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kauppoja ei ole vielä tehty, ennenkuin määrätyt viat on korjattu. Ja korjataanko viat huolella ja ettei jää mitään hampaankoloon. En tiedä, kuinka tarkoin tutkitta vaihtoautot, sillä koeajolla ja tarkemman tutkimuksen myötä tuli ilmi sellaisia vikoja, mistä myynti ilmoituksessa ei puhuttu.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Vi är mycket nöjda med vår försäljare, Niko Kvarnström.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hienosti meni kaupat ja kuski on oluensa illalla ansainnut pitkän matkan päätteeksi😊
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ainoa miinukset: autossa oli entisen omistajan toimesta verorästejä Plussa: asia kuitenkin hoidettiin mallikkaasti myyjän kanssa, minä maksoin rästin ja rinta-jouppi…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ainoa miinukset: autossa oli entisen omistajan toimesta verorästejä Plussa: asia kuitenkin hoidettiin mallikkaasti myyjän kanssa, minä maksoin rästin ja rinta-jouppi hyvitti heti. Toinen miinus: autoa ei ilmeisesti ollut pahemmin kuntotarkastettu, omasta pyynnöstä halusin nähdä auton myös pohjasta, sieltä havaitsin molempien vetonivelien suojakumien olevan rikki. Tästä oli myös maininta entisen omistajan teettämän huollon kuitissa, joka oli hansikaslokerossa. Plussa tästä, varattiin heti huoltoaika ja rinta-jouppi maksoi sen, kuten tässä tilanteessa kuuluukin
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Voi kyllä suositella kavereillekin jos on auton tarvetta. Oli todella hyvää palvelua 👍 👍. Myyjä Ossi Saukkonen👍 👍. Henkilökohtainen kiitos hänelle👍.
mika sosala
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ystävällinen palvelu, huoltoaika ja sovittu hinta pitivät paikkaansa. Jatkossakin käytämme auton täällä.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Mikä siinä on syynä, että vielä vuonna 2026 Rinta-Jouppi ja J rinta-Jouppi käyvät samaa aiempaa kilpaa. Taas kerran meni itsellä…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Mikä siinä on syynä, että vielä vuonna 2026 Rinta-Jouppi ja J rinta-Jouppi käyvät samaa aiempaa kilpaa. Taas kerran meni itsellä ja tutulla liikkeet sekaisin. Onko tämä oikeasti kilpailuetu? No ei. Lähinnä itse ärsyttää tämä sekavuus. Ajoin kerran jopa väärään liikkeen pihaan kun luovutin ajoneuvon. Jos tarvitsette brändi apua 😀, niin voin luoda brändin (muistuttaa vanhaa, mutta ei ole sitä: Joupin Autokeskus oy ) . Jotenkin tragikoomista kun kaksi yhden kirjaimen erolla olevaa autokauppaa ei anna periksi toisilleen. Kumpi voittaa ? Se joka luo uuden brändin ensiksi. Vai onko niin, että tämä sekamelska onkin teidän kilpailuetu.
Aki Toivonen
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Auto huollettiin huollon havaintojen mukaan nyt on myös auton kunnosta ja jatkotoimenpiteistä parempi tietämys.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Blev nöjd med servicen på alla plan. Tackar.
Asiakas
Arvostelu: 2.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Pitää auto olla siinä kunnossa kun sovittu. Nyt auto seisoo korjaamolla 3 päivää. Vaikka korjaus meneekin teidän piikkiin. Ei hyvä…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 2.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Pitää auto olla siinä kunnossa kun sovittu. Nyt auto seisoo korjaamolla 3 päivää. Vaikka korjaus meneekin teidän piikkiin. Ei hyvä et auto tulee pihaan ja ei oo tehty sovittuja korjauksia.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Oli kiva asioida!
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★1. Koeajossa autossa ei ollut dieseliä kuin muutama litra. Esim Webasto ei täten toiminut
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitokset siitä, että auto siirtyi toivomassani aikataulussa Tervajoelta Jyväskylään, ettei tarvinnut itse lähteä Tervajoelle. Kaupanteko sujui kätevästi.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitokset siitä, että auto siirtyi toivomassani aikataulussa Tervajoelta Jyväskylään, ettei tarvinnut itse lähteä Tervajoelle. Kaupanteko sujui kätevästi.
Mikko Huhtala
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hyvällä paikalla oleva, hyvää palvelua tarjoava autokauppa
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitos hyvästä palvelusta!
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki toimi täydellisesti.
Asiakas
Arvostelu: 2 / 5
★ ★ ★ ★ ★Autoa ei esitelty. Uutta tekniikkaa ei esitelty. Auton latausmahdollisuudet jäi itse selvitettäväksi ja latausjohdon todettiin puuttuvan. Sekä autoon kuuluvan takatilan…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 2 / 5
★ ★ ★ ★ ★Autoa ei esitelty. Uutta tekniikkaa ei esitelty. Auton latausmahdollisuudet jäi itse selvitettäväksi ja latausjohdon todettiin puuttuvan. Sekä autoon kuuluvan takatilan verhon puuttuvan. Kaupantekohetken hitaus ja monimutkaisuus lisäsi tyytymättömyyttä kokonaisuuteen.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Palvelu oli tosi hyvää
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Asiallinen keskustelu ja lähtiessä tankki täyteen ja vielä ruoka automuseolla. Suosittelen tuttaville
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Pieni miinus toimituskulujen suuruudesta, joita ei tuotu esille kaupanteon yhteydessä(väliraha) Välurahassa jo maksoin kovemman hinnan kuin mitä kilpailija tarjosi. Myyjälle…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Pieni miinus toimituskulujen suuruudesta, joita ei tuotu esille kaupanteon yhteydessä(väliraha) Välurahassa jo maksoin kovemman hinnan kuin mitä kilpailija tarjosi. Myyjälle jätinkin pienen toiveen, että jollain kompensoisi erotusta. Jäi liian suureksi kun toimituskulut lisättiin. Olisin moneen kertaan Suomen päästä pääjän ajellut. Polttoainelahjakortti olisi kyllä mukava voittaa!!!
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ystävällinen palvelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Nopea ja ystävällinen palvelu
Jaana Joutsen
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Aina erittäin hyvää palvelua!
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Autoliike hyvällä paikall koeajoa silmälläpitäem
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Tällä hetkellä ei ole kysyttävää. Otan varmasti yhteyttä, kun tulee pulmaa. Kiitos!
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Tekstiviesti helppoa!
Mika Sankala
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hyvä oli palvelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kauppa on vielä kesken, mut tähän asti kaikki on toiminut hyvin
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Everything was handled very smoothly and professionally. The communication was clear, and all my questions were answered quickly. The process…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Everything was handled very smoothly and professionally. The communication was clear, and all my questions were answered quickly. The process was easy and well explained. Thank you for the great service!
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Joni Juvosen hyvä palvelu ja toiminta. Syntyi vaikutelma varsin rehdistä ja asiallisesta henkilöstä. .
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kokonaisuudessaan erittäin hyvä asiointikokemus tähän asti. Kesärenkaat jäivät toimituksesta pois, ne luvattiin tuoda jälkitoimituksena.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kokonaisuudessaan erittäin hyvä asiointikokemus tähän asti. Kesärenkaat jäivät toimituksesta pois, ne luvattiin tuoda jälkitoimituksena.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Homma hoitui hienosti
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitos Rinta-Jouppi Vaasa ja Stefan Pihlava.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki meni hyvin sain nopeasti oikeanlaisen auton kun olen ikä ihminen en enään tarvinnut uutta ,joten toivon parasta ja pelkään…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki meni hyvin sain nopeasti oikeanlaisen auton kun olen ikä ihminen en enään tarvinnut uutta ,joten toivon parasta ja pelkään pahinta Kiitos.
Asiakas
Arvostelu: 3 / 5
★ ★ ★ ★ ★Auton kesärenkaat unohdettiin toimittaa auton mukana. Autonvararengas kotelon avainta ei ollut, enkä ole sen osalta saanut vielä vastausta mitä tehdään.…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 3 / 5
★ ★ ★ ★ ★Auton kesärenkaat unohdettiin toimittaa auton mukana. Autonvararengas kotelon avainta ei ollut, enkä ole sen osalta saanut vielä vastausta mitä tehdään. Auto luvattiin luovuttaa pestynä sain sen likaisena kun menin hakemaan.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Finns absolut inget att klaga på. Det är andra bilen jag har köpt via er och båda ställena har varit…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Finns absolut inget att klaga på. Det är andra bilen jag har köpt via er och båda ställena har varit otroligt trevliga och lätt att göra affärer med och lätt att få hjälp om man hittar problem
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ajoneuvosta löytyi vikoja joita myyjä vastahakoisesti lähti ratkomaan. Vikaa löytyi seuraavana päivänä vielä lisää joista haluaisin keskustella myyjän kanssa. Hän…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ajoneuvosta löytyi vikoja joita myyjä vastahakoisesti lähti ratkomaan. Vikaa löytyi seuraavana päivänä vielä lisää joista haluaisin keskustella myyjän kanssa. Hän ei vastannut puhelimeen, mutta katsotaan onko hän vain kiireinen.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Käsijarru oli epäkunnossa , sen olisi voinut laittaa kuntoon ennen auton halua, muutoin kaikki oli erinomaisesti hoidettu. Asiantunteva palvelu .
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Palvelu oli hyvää, vaikkei autokauppoihin päädytykkään. Palataan tulevaisuudessa asiaan takaisin, kun löytyy mieleinen peli hyvällä historialla.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kouvolan toimipisteessä täyden 10,5 pisteen palvelu. Autossa paljastui vika jota ei oltu huomattu etukäteen. Liike korjasi vian nopeasti ja ilman…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kouvolan toimipisteessä täyden 10,5 pisteen palvelu. Autossa paljastui vika jota ei oltu huomattu etukäteen. Liike korjasi vian nopeasti ja ilman extra korvausta. Lisäksi tulimme pitkän matkan päästä katsomaan autoa ja kun paljastui ettei auto ollut siinä kunnossa että olisimme voineet ottaa sen heti käyttöön, ja koska liike tiesi että olimme auton tarpeessa, saimme toisen auton koeajoon toisen auton korjauksen ajaksi. Lisäksi myös koeajo autossa tuli talvi ongelmia toisella paikkakunnalla, mutta silti Kouvolan liike hoiti auton pikaisen korjauksen. Eli täydellinen palvelu. Tiedän mistä liikkestä etsin autoa seuraavan kerran ensimmäisenä.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Saatavat tarjoukset , kyllä riittää kerran kerrottua .
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Meitä palvellut Lauri Ohlis oli työssään erinomainen ja miellyttävä !
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Toteutunut hyvä, joustava palvelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hyvä palvelu on tärkeää että saa keskustela omalla äidinkielellä.H.Timo
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Oikein miellyttävä palvelu Espoossa
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★No olisihan sen auton voinut luovuttaa rankki täynnä polttoainetta. Vaihtoautossakin oli takki täynnä👍
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hyvää, asiallista ja osaavaa palvelua!
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Loistava palvelu. Minua kuunneltiin ja kaikkiin kysymyksiin vastattiin.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyjä erittäin asiantunteva ja aktiivinen avustava.Kymmpimyyjä
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Väldigt kunnig och vänlig försäljare! Det går alltid att fråga om hjälp behövs. Pålitlig!
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Väldigt kunnig och vänlig försäljare! Det går alltid att fråga om hjälp behövs. Pålitlig!
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Santeri hoiti homman hyvin
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaupat sujuivat nopeasti ja yhteydenotto oli nopeaa. Myyjä myös mukava
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kyllä tämä aika helposti sului 🙂
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Todella ystävällistä ja laadukasta asiakaspalvelua.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Auton osto onnistui sujuvasti, ei moitittavaa.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiva myyjä ja palvelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Minulle tarjotiin useampia hyviä vaihtoehtoja, joista löytyi täydellinen vaihtoehto. Myyjä oli avulias ja kärsivällinen erilaisten toiveideni kanssa.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Minulle tarjotiin useampia hyviä vaihtoehtoja, joista löytyi täydellinen vaihtoehto. Myyjä oli avulias ja kärsivällinen erilaisten toiveideni kanssa.
Yhteensä 36 470 arvostelua
Lähteet: Google
ja asiakastyytyväisyyskyselyt
Henkilökunta
Meillä työskentelee yli 600 henkilöä myynnin, huollon ja hallinnon tehtävissä. Vauhdikas työympäristö tarjoaa kaikille mahdollisuuden kouluttautua ja kehittyä työssä. Pitkät työurat kertovat, että olemme onnistuneet luomaan työympäristön, jossa huolehdimme toisistamme ja voimme luottaa toisiimme. Motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta on yksi vahvuuksistamme. Iloitsemme uusista työkavereista, jotka tuovat aina jotain uutta tullessaan. Keväällä kesäntyöntekijät luovat meille aina uudenlaista virtaa, kun saamme uudet työuraa aloittavat työntekijät toimipisteisiin opettelemaan autokaupan ja -huollon tehtäviä.
Meillä viihdytään
Artisti Tuomas Kauhasen uudet sävelet automyyjänä
Samuel Lindemanin peliliike: ammattiurheilijasta automyyjäksi
Lue minkälaista on olla meillä kesätöissä
Hyvä automyyjä tienaa saman verran kuin lääkäri
Oppisopimuksella tulevaisuuden osaajia autoalan tarpeisiin
Arvokasta kokemusta ja uusia kavereita kesätöiden kautta
Vuoden Työpaikkaohjaaja mentoroi tulevaisuuden tekijöitä
Markku on tehnyt lähes 40 vuoden työuran: ”Ei ole ollut mitään moittimista”
Niko Puska elää ja hengittää autokauppaa: ”Olen automyyjä 24/7”
Työhaastattelussa kannattaa olla oma itsensä: ”Jännitystä ei tarvitse peitellä”
Vastuullisuus
Haluamme olla esimerkillinen tekijä alallamme, joten ympäristövastuu ja laatuasiat ovat osa päivittäistä arkeamme.
Rinta-Joupin Autoliike on luottoluokitukseltaan Suomen Vahvimpia – Platina tasolla, olemme siis vakavarainen kumppani sekä asiakkaille, henkilökunnalle että yhteistyökumppaneille.
Tuotamme itse sähköä. Turun, Porin ja Vaasan toimipisteissä aurinkopaneelit tuottavat jo suuren osan toimipisteen sähkönkulutuksesta. Lue lisää >
Olemme Autoalan keskusliiton eli AKL:n jäseniä ja toimimme vastuullisesti, joten meidän kanssamme on turvallista asioida.
Tuemme lapsia ja nuoria liikkumisessa
Liike on lääke, todetaan laulussakin ja me olemme samaa mieltä. Tuemme vuosittain lasten ja nuorten ryhmäliikuntaa ympäri Suomen. Monesta pelipaidasta löytyy meidän tuttu logo ja ilolla seuraamme joukkueiden tuuletuksia pelien jälkeen. Useimmat seurat toimivat vapaaehtoisten ihmisten varassa täysin ja haluamme olla tukemassa seurojen toimintaa, että mahdollisimman moni saisi tuntea kuuluvansa ryhmään ja liikkua yhdessä muiden kanssa.