Kohti kansainvälisiä areenoja isän kannustamana
Jyväskyläläinen Jonni Sarkkinen on seurannut isänsä jalanjälkiä painin maailmaan. Tavoitteet siintävät jo Pariisin kesäolympialaisissa.

Pasi Sarkkinen on painin kuusinkertainen SM-mitalisti ja edustanut Suomea nuorten EM-kilpailuissa.
Pasin pojan Jonnin painisaavutuksiin lukeutuu keväällä oteltu alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruus. Aikaisemmilta vuosilta löytyy kaksi EM-mitalia alle 20-vuotiaiden sarjasta sekä viides sija alle 17-vuotiaiden MM-kilpailuissa. Kotimaisista kilpailuista saaliina on kaksi aikuisten SM-kultaa sekä kuusi SM-kultaa eri nuorten sarjoista.
Tänä kesänä 21-vuotias teki läpimurtonsa myös kansainvälisissä arvokisoissa ja nousi aikuisten MM-joukkueeseen.
– Paini on aina ollut perheessämme iso juttu. Isän mukana me kaikki lapset olemme aloittaneet painiharrastuksen – myös useat kaverini kävivät isän treeneissä, Jonni kertoo.

Isän tuella maailman parhaaksi painijaksi
Jonni opiskelee parhaillaan Helsingissä Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia Urheassa huippu-urheilijoille räätälöidyssä LPT-koulutuksessa liikuntaneuvojaksi. Hän on omien sanojensa mukaan jo nuoresta asti halunnut kehittyä maailman parhaaksi painijaksi.
– Lähdin jo yläkoulun jälkeen Kuortaneelle urheilulukioon ja sitten armeijaan Puolustusvoimien Urheilukouluun Helsinkiin. Ammattivalmentajat ovat vieneet minua niissä eteenpäin, mutta isä auttaa silti taustalla, kiittelee Jonni.
– Hienoltahan se tuntuu ja lämmittää mieltä, kun pystyy tukemaan pojalle tärkeässä asiassa. Ehkä tiedän turhankin hyvin, kuinka vaativaa lajissa menestyminen on. Toisaalta on hienoa, että voimme keskustella ja säätää välillä muutakin kuin painia, Pasi jatkaa.
Pasi on ylpeänä seurannut kaikkien kolmen lapsensa urheilu-uria. Hänen toinen poikansa Juuso pelaa jalkapalloa kakkosdivisioonissa ja tytär Sanni on myös paininut kansallisella tasolla. Myös vaimo Tuuli entisenä huippu-urheilijana elää vahvasti mukana lasten harrastuksissa.

Rakkaudesta lajiin jo kahden sukupolven ajan
Pasi on sukunsa ensimmäinen painija. Paini hurmasi miehen jo lähes 50 vuotta sitten ja sen viemänä hän on valinnut opiskelut ja jopa työuran, sillä hän on työskennellyt yli 25 vuotta huippu-urheilun parissa ja toimii tällä hetkellä Painiliiton toiminnanjohtajana.
– Lapsuuden kotipaikallani Pyhäjärvellä oli menestyvä painiseura ja lähes kaikki ikäluokan urheilevat pojat kävivät lajia ainakin kokeilemassa. Minä vilkkaana lapsena kiinnostuin heti kamppailemisesta ja halusin oppia lisää!
Pasi kuvaa painia rehdiksi kamppailulajiksi, jossa toisen vahingoittaminen on kielletty. Hänen mukaansa paini on monipuolinen, kasvattava ja edullinen harrastus, joka antaa erinomaiset motoriset perustaidot ja opettaa myös toimimaan toisten kanssa.
– ”Enemmän ihmistä, vähemmän välinettä”, kuten yksi lapsuuteni esikuva Eero Suvilehto painin olemusta tiivisti. Jos kiinnostusta ilmenee kilpailemiseen, niin painiottelut kasvattavat kanttia ja nöyryyttä sopivassa suhteessa, Pasi kuvailee.
– Laji vaatii huippuominaisuudet, taitoa ja henkistä vahvuutta, lisää Jonni.
Harrastuksilla on iso vaikutus auton valintaan.

Tähtäimessä olympialaiset
Jonni harjoittelee intensiivisesti kohti ensi kevään olympiakarsintoja. Tähtäimessä on edustaa Suomea jo Pariisin vuoden 2024 kesäolympialaisissa.
– Ensi keväänä on EM-kisat sekä kaksi olympiakarsintaturnausta, joista voi saavuttaa suoran paikan Pariisiin, Jonni kertaa.
Olympiapaikka ei kuitenkaan irtoa helpolla, sillä yhtä edustuspaikkaa tavoittelee aina noin kymmenkertainen määrä kovia kilpailijoita. Jonnilla riittää silti kilpailullisia tavoitteita, mikäli olympiapaikka ei tällä kertaa avautuisi. Isoin maali on vuoden 2028 Los Angelesin olympialaiset, jota ennen mitellään vielä vuosittain EM- ja MM-mitaleista.
– Minulla on myös mahdollisuus osallistua vielä kaksi vuotta alle 23-vuotiaiden EM- ja MM-kisoihin, selventää Jonni.
Oikeanlainen auto töihin ja harrastuksiin
Pasi päivitti hiljattain autonsa Rinta-Joupin Autoliikkeessä vuoden 2018 Toyota RAV4 -katumaasturiin.
– Työni on sellaista, että välillä pitää lähteä pimeällä ja säähän kuin säähän. Silloin arvostaa, että auto on luotettava, riittävän suuri ja turvallinen. Myös harrastuksilla on iso vaikutus valintaan.
Pasilla ja Jonnilla on painin lisäksi toinenkin yhteinen harrastus: pienriistan metsästys. Harrastus kysyy myös autolta tiettyjä ominaisuuksia.
– Neliveto ja korkeampi maavara on kovaa valuuttaa. Myös koira matkustaa tässä autossa mukavasti mukana.
Pasi kiittelee, että kaupat Rinta-Joupin Autoliikkeessä hoituivat sujuvasti asiantuntevan myyjän opastuksella.
– Pätevän myyjän kanssa oli mukava asioida ja kaupat sujuivat mallikkaasti.
