Hyppää sisältöön

Rinta-Joupin Autoliike |

Kesätöissä Rinta-Joupin Autoliikkeessä

Tarjoamme joka vuosi lähes sadalle opiskelijalle mahdollisuuden tutustua autoalan maailmaan kesätyön merkeissä ja saamme tietenkin myös heiltä uudenlaista näkökulmaa toimintaamme. Osa opiskelijoista jatkaa meillä kesän jälkeen osa-aikaisena opintojen ohella kartuttaen työkokemusta itselleen. Ja onhan se lisätienestikin opiskeluaikana tärkeä asia!

Kokosimme tähän muutamien kesätyöntekijöidemme tunnelmia kesän jälkeen.

Sampo – Huoltomyyjä Oulu

Sampo Hyvärinen, Oulu

Oulun ammattikorkeakoulussa auto- ja työkonetekniikkaa opiskeleva 22-vuotias Sampo Hyvärinen etsi ensisijaisesti oman alan kesätyöpaikkaa, ja sellainen löytyi Rinta-Joupin Autoliikkeestä. Oulun toimipisteessä huoltomyyjänä työskennellyt Sampo pääsi tutustumaan autoalaan monelta kantilta.

– Työtehtäviini kuului korjaamopuolen työnjohtoa, asiakaspalvelua ja myyntiä, hän kertoo.

Sampon mielestä kiinnostavinta on ollut perehtyä autojen mekaniikkaan. Kesätyö on osoittanut, että tämä ala on hänelle se sopivin. Sampo toivookin, että hänellä olisi mahdollisuus työskennellä Oulun huollossa myös ensi kesänä.

Cristian – Automyyjä Rauma

Christian Kuusisto, Rauma

Tradenomiksi opiskeleva Cristian Kuusisto on työskennellyt aikaisemmin kuntosalin asiakaspalvelussa ja pitää asiakaspalvelutyöstä. Tänä kesänä hän päätti hakea automyyntiin Rinta-Joupin Autoliikkeeseen Raumalle.

– Olen kiinnostunut myyntityöstä ja autoista, joten tämä oli ihan täydellinen paikka minulle. Viihtymistä on varmasti edesauttanut myös se, että täällä on töissä hyvää porukkaa, hän kertoo.

– Kesällä tuli mukavasti tehtyä kauppaakin ja voisin tulla takaisin ensi kesänä, hän lupaa.

Lisa – Taloushallinto Tervajoki

Lisa Niemistö, Tervajoki

Vaasassa Hankenilla pääaineenaan markkinointia opiskeleva 22-vuotias Lisa Niemistö löysi opettavaisen kesätyön Rinta-Joupin Autoliikkeestä Tervajoelta. Autoliikkeen hallinnossa hän sai perehtyä autoalaan ostoreskontran kautta.

– Kesätyö on ollut kiinnostava, opin joka päivä uutta. Yliopistossa sivuaineenani on laskentatoimi, sain siihen liittyvää arvokasta työkokemusta, autokauppaan tulevia laskuja hoitanut Lisa kertoo.

Ruotsia äidinkielenään puhuva Lisa sai kesän aikana myös hyvää suomen kielen harjoitusta.

Leevi – Mekaanikko Vaasa

Leevi Talso, Vaasa

Vaasalaisen Leevi Talson ja Rinta-Joupin Autoliikkeen tiet kohtasivat muutama vuosi sitten, kun ammattikoulussa mekaanikoksi opiskellut Leevi pääsi harjoitteluun Vaasan toimipisteen autohuoltoon. Samassa paikassa hän oli töissä myös pari seuraavaa kesää. Ammattiin valmistumisen jälkeen oli armeijan vuoro.

Viime keväänä Leevi mietti, mihin hakisi töihin ja päätyi tuttuun paikkaan Rinta-Joupin Autoliikkeeseen. Keväällä kesätyöntekijäksi valittu Leevi saikin jatkoa työsopimukseen ja kesätyöstä tuli ihan vakituinen työpaikka.

Vaikka Leevi on juuri valmistunut alan opiskeluista, tiedostaa hän kuitenkin, että autoala vaatii jatkuvaa kouluttautumista jatkossakin, sillä ala muuttuu nopeasti.

– Kun on autoliikkeessä töissä, on pysyttävä kehityksen tahdissa mukana, hän sanoo.

Tea – Mekaanikko ja varaosamyyjä Tervajoki

Tea Koski, Tervajoki

Ajoneuvoasentaja Tea Koski tutustui autoalaan Tervajoen toimipisteessä. Mustasaaresta kotoisin oleva 19-vuotias työskenteli mekaanikkona ja varaosamyyjänä.

– Molemmat työtehtävät ovat kiinnostavia, mutta ehkä varaosapuolella pääsin enemmän selvittelemään asioita itse. Siinä työssä opin paljon erimerkkisten autojen osista, hän pohtii.

Ensimmäistä kesää Rinta-Joupin Autoliikkeessä ollut Tea viihtyi mainiosti Tervajoen huollon tiimissä. Porukka oli mukavaa ja apua sai aina tarvittaessa.

Kesätyön jälkeen Tean matka jatkui kohti Seinäjokea, jossa hän aloitti ammattikorkeakoulussa opiskelut konetekniikan insinööriksi.

Markus – Myyntiavustaja Vaasa

Markus Orava, Vaasa

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa it-alaa opiskeleva Markus Orava työskenteli kesän Vaasan toimipisteessä myyntiavustajana.

– Porukkaan oli helppo päästä sisään äkkiä, koska olen ollut kesätöissä Tervajoen pisteessä nurmikonleikkaajana mopoikäisenä. Tunsin siis ennestään jo ihmisiä ja minut muistettiin sieltä teiniajoilta. En ollut pelkästään kesätöissä, vaan osa porukkaa, myyntiavustajana toiminut 23-vuotias Markus pohtii.

Hänen työtehtävänään oli pääasiassa kuvata myyntiin tulleita autoja.

– Alun perin oli puhetta, että voisin tarvittaessa toimia myös autojen siirtotehtävissä toimipisteiden välillä, mutta Vaasan toimipisteen myynti rokkasi koko kesän ja kuvattavaa riitti joka päivälle.

– Autot kuvataan alustalla ja pitää olla tarkkana, että valo tulee kuvauskohteeseen oikein. Vaikeimpia kuvattavia olivat punaiset autot, ylivalottuessaan niiden väri muuttuu helposti oranssiksi.

Autot kuvataan sitä mukaa kun niitä tulee varastoon, ja välillä myyjät pyytävät tarkempia kuvia joistakin autoista lähetettäväksi asiakkaille heti. Kun nykyään suurin osa autokaupoista alkaa netissä, on kuvilla iso merkitys. Niiden pitää olla oikealla tavalla houkuttelevia, mutta ennen kaikkea näyttää totuudenmukaisesti, millaisessa kunnossa vaihtoauto on.

Laihialta kotoisin olevan Markuksen kesä sujui mukavasti kotiseudulla. Jyväskylään opiskelujaan jatkamaan lähtevä nuorimies toteaa, että työ autoalalla kiinnostaa.

– Ei niinkään siellä myyntipuolella, mutta it-hommissa kyllä, hän tarkentaa. – Monipuolista hommaahan se oli kesällä ja tuli sitä tehtyä pari esittelyvideotakin.

Aleksi – Automyyjä Ylivieska

Aleksi Huhtakangas, Ylivieska

Oulun yliopistossa toista vuotta kauppatieteitä opiskeleva Aleksi Huhtakangas löysi viime kesänä itsestään automyyjän. Jalkapalloa harrastava 21-vuotias tietää nyt, miten hyvältä tuntuu, kun päivän aikana on saanut useamman autokaupan maaliin. Ja vastaavasti myös sen, kun on heikko myyntiputki päällä.

– Arvostan kovasti esimiehiämme, jotka osaavat kannustaa myös silloin, kun kauppaa ei tule, Rinta-Joupin Autoliikkeen Ylivieskan toimipisteessä kesätöissä ollut Aleksi korostaa.

Autoalalle hän ajautui sattumalta, sillä viime keväänä myyntityötä kesätyöksi etsinyt päätti vastata myös Rinta-Jopin Autoliikkeen rekryilmoitukseen. Alavieskasta kotoisin olevalle oli Ylivieskan toimipiste sopivin paikka, ja iloiseksi yllätykseksi hän sai sieltä kesätyön.

– Hienoa, että minut otettiin töihin ilman aikaisempaa myyntikokemusta. En ollut ennemmin innostunut autoista, mutta tämän kesän jälkeen niihin on syttynyt kipinä, hän tunnustaa.

Aleksin mukaan ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelussa ei ole kovinkaan paljon sellaista, jota olisi voinut suoraan hyödyntää automyyjän työssä. Toki englannin kursseista oli apua muutaman kerran asiakaspalvelutilanteessa.

– Minusta myyntityö on vähän sellaista, että ei sitä opiskelemalla opi, vaan tekemällä ja kysymällä työkavereilta, jos ei jotain osaa, hän pohtii.

Aleksi antaa täydet pisteet kesätyöpaikan perehdytykselle ja työilmapiirille – töissä tuntui olevan hyvin samanhenkistä porukkaa. Hänen ja Rinta-Joupin Autoliikkeen yhteinen taival jatkuu myös tulevaisuudessa.

– Saan tehdä töitä täällä sen verran, kun opiskeluiltani ehdin, hän kiittää.

Clarissa – Myyntisihteeri useassa toimipisteessä

Clarissa Lamppu, myyntipisteissä ympäri Suomen

Vaasan yliopistossa viestintätieteitä opiskeleva Clarissa Lamppu haki kesätöihin myyntisihteeriksi Rinta-Joupin Autoliikkeen Vaasan toimipisteeseen. Kun aktiivinen nuori nainen ilmoitti olevansa valmis työskentelemään myös muissa toimipisteissä, hän sai todella liikkuvan työn.

– Olen työskennellyt myyntisihteerinä Järvenpäässä, Tervajoella, Turussa, Vantaan Airportissa ja Vaasassa. Opin kesän aikana paljon, sillä myymälöiden autovalikoimissa on eroja. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on vaihtoautomyymälöitä, kun taas Tervajoella on vaihtoautojen lisäksi myös Toyotan ja Škodan merkkiedustus sekä matkailuajoneuvot, hän kertoo.

22-vuotiaalla Clarissalla oli jo aikaisempaa kokemusta myyntiavustajan töistä. Ensimmäistä kesää Rinta-Joupin Autoliikkeessä työskennelleenä hän kokee, että myyntisihteerin työtehtävät ovat monipuolisempia ja toiminnallisempia.

– Vaikka istun koko päivän työpisteelläni, niin siinä tapahtuu jatkuvasti kaikenlaista. On asiakaspalvelua, autojen rekisteröintiä ja työkavereiden avustamista eri tehtävissä. Olen viihtynyt täällä todella hyvin ja ilokseni saan jatkaa töitä myös opiskelujen ohella, kolmatta vuotta opiskeleva Clarissa iloitsee.

Opinnoissa häntä kiinnostaa erityisesti organisaatioiden viestintä, vielä tarkemmin yrityssuhteet ja markkinointiviestintä.

– Akateemisista opinnoista on vaikea nimetä mitään tiettyä, mitä olen voinut hyödyntää kesätyössäni, mutta sanoisin ymmärryksen erikoisalaviestinnästä ja käsiteanalyysistä auttavan. Nämä siitä syystä, että myyntisihteerin ammattikäsitteistö on kuitenkin jonkin verran erilaista kuin myyntiavustajan. Kesällä olen oppinut parantamaan ongelmanratkaisutaitojani ja konkreettista vuorovaikutusta. Etenkin autokaupan sanasto englanniksi on parantunut, hän lisää.

Tuleva viestintäalan ammattilainen on vaikuttunut tavasta, miten työkaverit ja asiakkaat antavat positiivista palautetta. Hän toteaa, ettei kysymyksessä ole ihan tyypillinen suomalainen työyhteisö, kun ihmiset osaavat noin hyvin kannustaa toisiaan.

– Ehkäpä vielä joskus saan työskennellä yrityksen viestinnässä, hän toivoo.

Anna – myyntisihteeri Pori

Autokauppa toi uuden uran ja vei opiskelemaan myyntisihteeriksi. Rinta-Joupin Autoliikkeen Porin toimipisteessä viime keväänä autokaupoilla ollut Anna Tuli kysyi henkilökunnalta ohimennen, että eikös teillä ollut täällä työpaikkoja auki. Myyntisihteerit kertoivat, että hakuaika on jo mennyt, mutta kannustivat häntä vielä hakemaan.

Tuosta rohkaistuneena Anna otti yhteyttä myyntipäällikkö Mikko Männistöön ja sai kesätyöpaikan myyntisihteerinä. Hän innostui alasta niin, että lähti jo keväällä opiskelemaan sihteeriksi.

– Saan jatkaa kesän jälkeen töitä kolmena päivänä viikossa. Lisäksi voin tehdä täällä opiskeluun liittyvät harjoittelut, hän iloitsee.

Asiakaspalvelusta innostunut Anna sanoo, että asiakkaan kanssa paperityötkin tuntuvat mielenkiintoisilta.

– Aluksi ajattelin, että täällä on parasta, kun saa olla niin paljon asiakkaiden kanssa. Mutta kyllä tämä työyhteisökin on ihan huippu, minut on otettu upeasti vastaan, hän kehuu.

Annan mielestä myyntisihteerin työssä on haastavinta, että kaupantekovaiheessa on muistettava paljon eri vaiheita: rahoitus, rekisteröinti, vakuutukset ja kaikenlaista muuta.

– Pitää olla tosi tarkkana, että kaikki tulee tehtyä oikein.

Ihan toisella alalla yrittäjänä 15 vuotta toiminut Anna on viihtynyt hyvin ajoneuvojen maailmassa.

– En tiedä, onko tämä tyypillistä autoalalla, mutta ainakin meillä on tosi rento meininki. Työpäivissä on paljon huumoria ja koko ajan tapahtuu jotain, hän kuvailee.

Vili – Automyyjä Pori

Vili Saarinen, Mikkeli

Porista kotoisin oleva 23-vuotias Vili Saarinen vastailee autoalan kysymyksiin kuin vanha konkari. Tuotantotaloutta toista vuotta Vaasan yliopistossa opiskeleva nuorimies tykkää perehtyä tilastoihin, joita autoalalla on runsaasti saatavilla. Myyntityöstä Vilillä oli aiempaa kokemusta jo muutaman vuoden.

– Automyyjän työssä minua kiehtoi omien myyntikykyjen kehittäminen ja mahdollisuus vaikuttaa omiin ansioihin. Palkka koostuu osittain provisiosta, joten omalla tekemisellä voi vaikuttaa suuresti mitä kesän aikana tienaa, hän kertoo.

Kun Rinta-Joupin Autoliikkeessä työskentelevät kaverit suosittelivat työpaikkaa, Vili päätti hakea liikkeeseen kesätöihin. Haastattelun jälkeen ei kulunut kuin tunti, kun hän sai tietää saaneensa työpaikan kesäksi.

Vili kehuu, että Porin yksikössä on erittäin hyvä yhteishenki ja kesätyöntekijöitä autetaan työn alkuun. Kunnianhimoinen nuorimies pääsi nopeasti sisään autojen maailmaan autoalaan.

Tulevaisuuden haaveissa miehellä on haasteellinen työpaikka projektinhallinnassa. Toimialalla ei ole niin väliä, kunhan työ tarjoaa reilusti vastuuta.

– Näillä näkymin haluaisin ensi kesäksikin Rinta-Joupin Autoliikkeeseen automyyjäksi, Poriin tuttuun paikkaan hyvien työkavereiden seuraan, hän suunnittelee.

rekry-huolto-myyjä-sihteeri-jenni-andreas-heikki (1)

Meille töihin?

Kiinnostaako sinua ura yhdessä Suomen arvostetuimmista autokaupoista?