Matkailuajoneuvomyymälästä tehtiin täyden palvelun autokauppa – ”Edelleen joku yllättyy”

Espoon myymälässä panostetaan hyvään palveluun ja työyhteisöön. Kun Hannu Latvala kolme vuotta sitten aloitti myyjänä Rinta-Joupin Autoliikkeen Espoon toimipisteessä, oli se vasta pieni halli, jossa myytiin matkailuautoja ja asuntovaunuja.
– Niiden lisäksi pihalla oli joitakin yksittäisiä henkilöautoja, jotka oli saatu vaihdossa, hän kertoo.
Nykyään Espoon myymälä kuuluu Rinta-Joupin Autoliikkeen suurimpiin vaihtoautopisteisiin. Kaksi vuotta sitten toimintaa laajennettiin henkilöautojen myyntiin ja samalla hallin kokoa kasvatettiin merkittävästi.

Nyt valikoimissa on uusien ja käytettyjen matkailuajoneuvojen lisäksi toista sataa henkilöautoa, joista noin 160 on vaihtoautoja.
– Laajensimme valikoimaa viime kesänä 50 autolla ja ensi kesäksi tavoite on saada 250 auton valikoima, kertoo myyntipäällikkö Jere Issakainen.
Henkilöautojen kauppa rullaa
Vuonna 2014 avattu Espoon toimipiste ehti profiloitua neljän vuoden ajan vahvasti matkailuajoneuvomyyntiin, joten aluksi vaati töitä saada asiakkaat huomaamaan, että myymälä on nykyään monipuolinen autokauppa.
– Pikkuhiljaa henkilöautokauppa on saatu rullaamaan hyvin. Mutta edelleen välillä jotkut asiakkaat yllättyvät, ettei ollut edes tiennyt, että täällä on myös henkilöautoja, Issakainen kertoo.
Toisaalta vanhoille uskollisille asiakkaille voidaan nykyään tarjota enemmän.
– Kun asiakas tulee ostamaan uutta vaunua, voi tulla puheeksi, että myös vetoauto pitäisi vaihtaa. Parhaimmillaan sen saa hoidettua samalla kertaa, Hannu Latvala kertoo.
Laajennuksen myötä myös henkilökunnan määrä on Espoon toimipisteessä kasvanut. Tiimiin kuuluu 12 työntekijää, joista myyjiä on henkilöautopuolella neljä ja matkailuajoneuvoissa kaksi. Yksi työntekijä keskittyy sisäänostoon, sillä Rinta-Joupin Autoliike myös ostaa jatkuvasti vähän ajettuja, uudehkoja autoja valikoimiinsa.
– Sillä varmistetaan monipuolisen valikoiman ylläpitäminen. Vaihdossa ei aina tule autoa, joten vajetta tasapainotetaan ostamalla, Issakainen selittää.
Välillä taas vaihdossa tulee jotain muuta kuin auto. Rinta-Joupin Autoliikkeelle voi tarjota vaihdossa mitä lähes tahansa kulkuneuvoa. Nytkin hallissa on esillä vene ja useampi moottoripyörä.

Enemmän ja enemmän etänä
Espoon myymälä sijaitsee loistavalla sijainnilla Kehä III:n varrella, osoitteessa Koskelontie 21.
– Moni ajaa tästä ohi joka päivä, mutta ei tiedä, että täällä on matkailuautojen lisäksi myös laaja valikoima henkilöautoja, Issakainen toteaa.
Perjantaina iltapäivällä myymälässä kiertelee muutamia asiakkaita myyjien kanssa. Loput myyjistä istuvat puhelimet korvillaan työn touhussa.
– Kauppaa tehdään koko ajan enemmän ja enemmän etänä, kertoo myyjä Vu Tran lopetettuaan puhelun.
– Mutta kyllä myymälässäkin edelleen käy ihmisiä. Yleensä netistä on jo bongattu joku auto, jota tullaan sitten paikan päälle katsomaan.
Hannu Latvala arvioi, että matkailuajoneuvojen puolella asiakkaita käy paikan päällä myymälässä hieman enemmän kuin henkilöautopuolella.
– Käytettyjä ostetaan paljon netin kautta, mutta uusien ostajat haluavat usein tulla tutustumaan erilaisiin saatavilla oleviin ominaisuuksiin ja räätälöidä matkailuajoneuvostaan juuri heidän tarpeisiinsa sopivan, hän selittää.

Asiakkaat ja henkilökunta viihtyvät
Rinta-Joupin Autoliikkeellä panostetaan erityisesti asiakaspalveluun. Tavoitteena on, että kun asiakas astuu myymälään sisään, on häntä 10 sekunnin kuluttua tervehditty. Nettiportaalien kautta tulleisiin yhteydenottoihin vastataan myymälän aukioloaikana välittömästi.
Jos asiakas asuu toisella paikkakunnalla, auto kuvataan ja kaikki mahdolliset tiedot lähetetään hänelle. Tarvittaessa auto kuljetetaan aina asiakkaan lähimpään myymälään. Espoon liikkeestä voi ostaa minkä tahansa Rinta-Joupin Autoliikkeen yli 3000 vaihtoautosta.
– Kun palvelu on hyvää, tulee todennäköisesti seuraavakin kauppa meille. Auton vaihtoväli on yleensä 2-3 vuotta, joten kun se aika alkaa tulla täyteen, ollaan asiakkaaseen yhteydessä, Tran selittää.

Jere Issakainen kertoo tarinan eräästä isästä, joka tuli alun perin poikansa kanssa hankkimaan tälle ensimmäistä autoa.
– Hän oli niin tyytyväinen palveluun, että päätyi vaihtamaan myös vaimonsa auton sekä omansa. Myöhemmin vaimon auto päivitettiin vielä uuteen, eli puolen vuoden sisään tehtiin neljä kauppaa.
Asiakkaiden tyytyväisyyden lisäksi myös työyhteisön viihtyvyyteen panostetaan ja henkilökunnan pysyvyys onkin Rinta-Joupin Autoliikkeellä huippuluokkaa.
– Meillä on tosi hyvä työnantaja, työkaverit ja pomo. En minäkään muuten ajaisi Lahdesta Espooseen joka päivä, Tran kuvailee.
Kuvat: Anna Jousilahti