Hyppää sisältöön

Rinta-Joupin Autoliike |

Jutta ja Katriina kesälomamatkalla retkeilyautolla ympäri Suomen – lue matkablogi!

Serkukset Jutta ja Katriina kiersivät kesälomallaan Suomea Rinta-Joupin Autoliikkeen Pössl H-Line Summit 640 -retkeilyautolla. Lue naisten matkakertomus ja inspiroidu huikeista nähtävyyksistä sekä piilotetuista helmistä Suomessa.

Matkalaiset esittelyssä ennen reissua – Jutta ja Katriina

Jutta ja Katriina ovat serkukset ja kesän matkalaisemme, joiden reissulle pääsemme mukaan kesä-heinäkuussa. Varhaiskasvatuksen parissa työskentelevä Jutta ja opintojen parissa ahkeroiva Katriina viettävät nyt kesälomaansa. Koska molemmilla on intoa reissata, päättivät naiset viettää kesälomaa pyörien päällä Suomeen tutustuen.

– Pandemiavuoden jälkeen matkustusmahdollisuudet ovat olleet vähissä, joten haluamme tutustua Suomeen, nauttia kotimaamme monipuolisista harrastusmahdollisuuksista ja kauniista luonnosta, Katriina sanoo. 

– Meitä kiinnostaa matkailuauton tuoma vapaus liikkua ilman tarkkaa aikataulua ja ajatus siitä, että koti kulkee mukanamme. On ihanaa, että matkailuautolla tavoitamme luontokohteet helposti, sillä meitä molempia kiinnostaa ulkoilu, Katriina kertoo. 

katriina-jutta-Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa

Jutan suosikkiharrastuksiin kuuluukin uiminen luonnonvesissä ympäri vuoden sekä juoksulenkit luonnossa. Katriinan suosikkiharrastuksia ovat puolestaan retkeily kaikissa muodoissaan sekä talvisin vapaalasku. 

Menopeliksi valikoitui retkeilyauto Pössl H-Line Summit 640. Retkeilyauto oli serkusten valinta, sillä siinä yhdistyy matkailuauton mukavuus ja pakettiauton ketteryys.

Ajoneuvoksi valikoitui Pössl H-Line Summit 640 -retkeilyauto, jossa yhdistyy mukavuus ja ketteryys.

Matkalaisten suunnitelmissa oli kulkea reitti Etelä-Suomesta rannikkoa pitkin Pohjoiseen ja sieltä Keski-Suomen kautta takaisin etelään. Kohteiden suunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin ennen reissua ja inspiraationa toimivat kaupungit, joissa on Rinta-Joupin Autoliikkeen toimipiste. Reissu alkoi Espoon liikkeestä ja päättyi Lempäälän liikkeeseen. Odotettavissa oli luonnonkauniita kohteita niin saaristo-, tunturi- kuin järvimaisemissakin.  

– Luvassa on myös monenlaisia aktiviteetteja kuten vesiurheilua, vaellusta, pyöräilyä, ratsastusta, rekikoiriin tutustumista ja kalastusta, Katriina lupaa.  

Matkakertomus

28.6.2021 – Matka alkakoon! Ensimmäiseksi Sattmarkin kauniisiin saaristomaisemiin

Matkamme alkoi Rinta-Joupin Autoliikkeen Espoon liikkeestä, jonne saavuimme aikaisin aamulla. Matkailuautomyyjä Ossi esitteli meille retkeilyautomme ja opetti meitä käyttämään auton eri ominaisuuksia, kuten vesisäiliöitä ja sähköjärjestelmää. Tietoiskun jälkeen oli aika lähteä matkaan!

sattmark-Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa
sattmark-Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa
sattmark-Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa (2)

Ensimmäinen kohteemme oli Sattmark, joka sijaitsee kauniissa saaristomaisemissa Paraisilla vajaan parin tunnin päässä Espoosta ja puolen tunnin ajomatkan päässä Turusta. Paraisille saavuttuamme nautimme heti ensimmäisenä lounaan Sattmarkin saaristolaisravintolassa, jonka alueella saamme myös yöpyä retkeilyautollamme. Sattmarkin ravintola ja kahvila sijaitsevat vanhan laivamiestorpan pihapiirissä tunnelmallisissa maisemissa meren äärellä. Katso lisää Sattmarkin Instagramissa ja Facebookissa.

Herkullisten kala-annosten jälkeen suuntasimme luontopolulle, joka alkaa heti ravintolan vierestä. Viiden kilometrin lenkki kiertää sekä pelto- että metsämaisemia ja sää helli meitä auringollaan. Kesäinen keli oli houkutellut polulle myös käärmeen, josta selvisimme pienellä säikähdyksellä.

Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa-ranta-kalastus
Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa-sattmark
Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa-ruoanlaitto-keittio-kaasuliesi

Ensimmäinen illallinen retkeilyautossa kokattuna sujui hyvin ja autossa oli vaivatonta tehdä ruokaa: keitimme kvinoaa hellalla ja valmistimme kesäisen salaatin. Päivän päätteeksi kävimme vielä heittämässä virveliä Sattmarkin rannassa, joka sijaitsee kivenheiton päässä autostamme. Rannan mahtava auringonlasku kruunasi ensimmäisen päivän, joka oli menestys!

29.6.2021 – Seuraavaksi Rauman kautta kohti Vaasaa

Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa
Aamupala nautittiin auringonpaisteessa ja mukana olevat retkeilykalusteet pääsivät käyttöön.

Retkeilyauto tarjosi meille makeat unet ja aamulla heräsimme hyvin levänneinä.

Aamupalan jälkeen lähdimme ajamaan kohti Raumaa, jossa parkkeerasimme Saharannan parkkipaikalle ja suuntasimme oitis kajakkiretkelle. Sää oli mitä mainioin, ja pari tuntia kului aivan huomaamatta ihastellessa Rauman saaristoa.  

Rauman pikavisiitin jälkeen suuntaamme seuraavaksi kohti seuraavaa yöpymispaikkaamme Vaasaa.

30.06.2021 – Pyöräretki Kyrönjoen vartta pitkin kauniissa maisemissa

Herättyämme lähdimme oitis aamupalan jälkeen hakemaan Katriinan lainapyörää Vaasan keskustasta. Jutan pyörä olikin jo kulkenut mukanamme kätevästi retkeilyauton tilavassa varastotilassa.

Vaasasta suuntasimme pyöräillen kohti Tervajokea, jossa sijaitsee Rinta-Joupin Autoliikkeen pääkonttori ja jonne on matkaa suuntaansa noin 35 kilometriä. Pyöräilimme Kyrönjoen vartta pitkin kauniissa maisemissa ja pysähdyimme lounastamaan Savilahtitalolla. Savilahtitalo on Vähänkyrön kirkon vieressä oleva vanha kansakoulu. Piipahdimme lounaan jälkeen myös viereisessä kahvilassa, josta ostimme paikallista käsityötä, sekä Fyrry-museossa ihastelemassa paikallista pläkkyrikäsityön perinnettä. Lopuksi pääsimme tervehtimään vielä lampaita, jotka laidunsivat kahvilan takana.

toyota-liike-serkukset-kesa-pyoraily

Tervajoelle saavuttuamme poikkesimme Rinta-Joupin Autoliikkeen pääkonttorilla hakemassa hyvin ansaitut jäätelöt!

Iltaa olemme viettäneet leirillämme Vaasassa, jossa olemme syöneet, uineet ja nauttineet ilta-auringosta merinäköalalla. Leirintäpaikkamme on aivan meren äärellä, ja meren kohinassa on mukava loikoilla sängyllä ja lukea kirjaa. Sivumennen sanoen – hyttysverkot ovat osoittautuneet matkallamme erittäin käytännöllisiksi, jotta voimme pitää ovia auki ilman ötököitä.

Aika on vierähtänyt taas nopeasti ja odotamme innolla seuraavaa päivää, jolloin matkamme jatkuu pohjoiseen meidän viimeiseen merenrantakohteeseen.

Lue lisää Vähänkyrön nähtävyyksistä tästä.

Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa
Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa-ranta
Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa

02.07.2021 – Hailuodon merimaisemissa

Vaasasta suuntasimme pohjoiseen rantatietä pitkin, päämääränämme Hailuoto Kempeleen ja Oulun naapurissa.

Matka kulki hyvin aurinkoisella säällä, ja päädyimme poikkeamaan Kannuksessa, joka sijaitsee Kokkolan ja Ylivieskan välissä.

kahvibaari-kannus-serkukset-kesa
Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa-ajo
Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa-tuulivoimala-ranta

Kannuksessa joimme kahvit paikallisessa Kahvibaarissa, joka on muuten Suomen vanhin baari! Nykyiset omistajat Annakreeta ja Tero ostivat Kahvibaarin vuonna 2020 Annelilta, jonka työura Kahvibaarissa kesti 76-vuotiaaksi asti. Ainutlaatuinen kuppila vetää edelleen kaikenikäisiä ihmisiä puoleensa. Pariskunta pyrkii uusina omistajina säilyttämään baarin arvokkaan kulttuuriperimän ja tarjoamaan tuotevalikoiman sekä asiakaskokemuksen, jotka vastaavat nykypäivän asiakkaan toiveita. Tulevaisuuden haaveena heillä on kunnostaa pihapiirin vanha kehruutupa yleisiksi sauna- ja juhlatiloiksi, joita asiakkaat voivat vuokrata.

Kahvibaarin jälkeen kolmen tunnin päästä olimme jo odottamassa lauttaa Hailuodolle, josta löysimme leiripaikan meren ääreltä. Ympärillämme laiduntavat lehmät toivat tunnelmaa miljööseen ja saimme todistaa reissumme upeimman auringonlaskun tähän mennessä.

Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa-ranta
Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa-ranta
koski-kesa-maisema-luonto

Merimaisemissa nautittujen aamukahvien jälkeen matkamme pohjoista kohti jatkui. Poikkesimme Oulun keskustassa asioille ja ihastelimme keskustan saaria sekä useita virkistysalueita. Jutta sai inspiraation lähteä juoksulenkille.

Seuraavaksi suuntaamme Lappiin, kohteena Rovaniemi.

03.07.2021 – Rovaniemen Vaattunkikönkäällä 10 kilometriä patikoiden

Saavuimme Rovaniemelle myöhään eilen illalla ja laitoimme retkeilyauton tien vieressä olevaan puskaparkkiin, Rovaniemellä yövymme vain yhden yön.

vaattunkikongas-rovaniemi-lappi-kesa-maisema

Tänään suuntasimme Vaattunkikönkäälle patikoimaan 10 kilometrin lenkin. Patikkaretkeämme ilahduttivat kauniit suoalueet ja kosket, ja lintutornilla pääsimme ihastelemaan Rovaniemen maisemia korkeuksista. Seuranamme oli valitettavasti 1000 erilaista ötökkää, joten lenkki olikin nopeasti kävelty. Onneksi eväitä pystyy syödä kävellessäkin! Kuntoilun jälkeen ajoimme paikalliselle rannalle uimaan ihanan raikkaassa jokivedessä.

Illalla tie kutsuu meitä jälleen, kun ajamme pari tuntia pohjoiseen – Levitunturille.

serkukset-kesa-lappi-levitunturi-maisema-nakoala
serkukset-kesa-ranta

04.06.2021 – Yöunet tunturin laella keskiyön auringon alla

Saavuimme eilen iltamyöhään Pohjois-Suomeen Sirkan kylään ja ajoimme parkkiin Levitunturin laelle, jossa yövyimme keskiyön auringon alla. Sirkan kylä sijaitsee parin tunnin päässä Rovaniemeltä. Halusimme kokea Tunturi-Lapin keskellä kesää, joten päätimme poiketa vielä Rovaniemeä pohjoisemmassa.

Levitunturin laella saimme ihailla huikeita maisemia retkituoleistamme. Yövyimme tunturilla parkkipaikalla, jossa sijaitsi kätevästi myös kierrätyspiste: samalla saimme siis kierrättää pullot, muovit ja sekajätteen. Viikonlopun kunniaksi kävimme myös huoltoasemalla putsaamassa tuulilasin ja lakaisimme sisätilat puhtaaksi. Nyt autossa on taas siistiä!

serkukset-kesa-lappi-levitunturi-maisema-nakoala
serkukset-kesa-lappi-levitunturi-maisema-nakoala
Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-serkukset-kesa

Aamulla käväisimme tunturilta ensin kylässä kaupoilla, minkä jälkeen palasimme takaisin patikoimaan tunturin ympäri 29 asteen helteessä. Kymmenen kilometrin lenkin aikana totesimme, että tutut tunturimaisemat ovat aivan upeita myös kesällä. Aurinko porotti taivaalta, mutta onneksi huomasimme, että tunturilla pystyi viilentyä kätevästi lumivarastojen äärellä – lumikinokset hehkuivat kylmää ilmaa!

Tunturilla yöpyminen oli kätevää ja kokemuksena upea – emme ole ikinä kokeneet mahtavampaa takapihaa. Tätä tämä retkeilyautoilu on parhaimmillaan.

serkukset-kesa-niitty-aurinko
Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-kesa
serkukset-kesa-luontopolku-metsa

Retkeilyauto on ollut Lapin teillä sekä kaupungissa näppärä ajopeli. Autoa on helppo ohjata ja sillä pärjää hyvin myös soratiellä. Retkemme on nyt jatkunut myös jo sen verran kauan, että olemme päässeet hyvään rutiiniin arjen askareissa retkeilyautossa. Olemme myös pärjänneet hyvin lataamatta akkuja kertaakaan, sillä ajokilometrejä on tullut melkein päivittäin. Totesimmekin, että retkeilyautoilu on vähän kuin retkeily teltalla, mutta luksusvarianttina – tällä tavalla matkakin etenee nopeasti ja ehtii nähdä paljon asioita. Retkeilyautossa, kuten telttailussakin, on myös se kiva puoli, että voimme matkustaa ja pistää leirin pystyyn omien fiilisten mukaan. Ja jos väsyttää, voi vain pysähtyä johonkin puskaparkkiin ja levätä.

Huomenna nokkamme suuntaa vielä pohjoiseen, kun käymme itäisessä Lapissa Ivalossa ennen etelään suuntaamista.

05.07.2021 – Ihanaa koiraterapiaa rekikoirien parissa huskyfarmilla

Matkan päällä on oltu nyt yli viikko, ja loppu rupeaa jo häämöttämään! Tänään saimme tilaisuuden tutustua rekikoirien elämään huskyfarmilla, kun suuntasimme nokan viimeistä kertaa pohjoiseen, Ivaloon. Tie oli hiukan huonossa kunnossa paikoittain, mutta retkeilyauto suoriutui hommasta hyvin. Matkan varrella pysähdyimme hurmaavaan pieneen kahvilaan syömään suomalaisittain lättyjä lakkahillolla.

Muutaman tunnin ajon jälkeen kurvasimme Happy Huskyn pihalle, jossa vastassamme oli Pauliina Mäki ja hänen iloisten rekikoiriensa lauma. Pauliina tervehti meitä iloisesti ja aloitti kertomalla Husky-farmin historiasta ja toiminnasta. Saimme kuulla muun muassa koirista, niiden erilaisista persoonista ja siitä, miten farmin arjen askareet hoituvat. Pauliina kertoi myös, miten hänen ensimmäinen huskynsä tuli hänelle 11 vuotta sitten, kun hän asui vielä Etelä-Pohjanmaalla. Tänä päivänä hänellä on jo 11 koiraa. Kesällä koirat eivät aja rekiä, mutta Pauliina tarjoaa erilaisia kesäkokemuksia koirien kanssa, kuten kävelyretkiä ja rekikoirien treenausta viileämmällä säällä.

Happy Husky-koirat-Ivalo-kesa-possl h-line summit 640-retkeilyauto-serkukset
Happy Husky-koirat-Ivalo-kesa-possl h-line summit 640-retkeilyauto-serkukset
Happy Husky-koirat-Ivalo-kesa-possl h-line summit 640-retkeilyauto-serkukset

Vierailumme aikana oli paahtava helle, joten koirien kävelyttämisen sijaan pääsimme tutustumaan farmin askareisiin. Autoimme Pauliinaa siivoamaan kennelit ja täytimme koirien vesiastiat. Visiitin kruunasi koirien uittaminen viereisessä joessa, pääsimmepä jopa itsekin mukaan. Koiraterapia sai meille hymyn huulille ja pääsimme jatkamaan matkaa hyvillä mielin!

Tutustu Happy Huskyyn Facebookissa ja Instagramissa.

Happy Husky-koira-nainen-ranta-Ivalo-kesa-possl h-line summit 640-retkeilyauto-serkukset
Happy Husky-koira-Ivalo-kesa-possl h-line summit 640-retkeilyauto-serkukset
Happy Husky-koira-nainen-ranta-Ivalo-kesa-possl h-line summit 640-retkeilyauto-serkukset

Lähdimme ajamaan etelään Rovaniemen läpi Oulua kohti päätyen lopulta Tornioon, jossa yövymme. Huomenna suuntaamme Järvi-Suomeen.

Iltapalalla meillä on aikaa muistella mennyttä matkaamme. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä retkeilyauton yksinkertaisuuteen ja siihen, että kaikkia järjestelmiä on helppo käyttää. Sisätiloissa on myös mukavaa olla, sillä ilma vaihtuu hyvin autossa ja hyttysverkkojen ansiosta voimme pitää läpivetoa sisätiloissa. Pimennysverhot ovat myös mainio lisä, ne ovat mahdollistaneet hyvät yöunet myös kesän valoisina öinä.

08.07.2021 – Hevostallin kautta väsyneinä mutta onnellisina kotia kohti

Kun lähestyimme Keuruuta, sen alkoi heti huomata maisemista: järviä oli joka puolella ja ympäristö oli vehreää. Olimme menossa Kokkomäen tallille, jossa aioimme yöpyä yhden yön ja tutustua tallin hevostoimintaan.

Kokkomäen tila sijaitsee pienen soratien varrella ja on ollut mäellä 1700-luvulta saakka. Nykyinen omistaja Anita aloitti toiminnan 1991, ja siitä lähtien tilalla on ollut hevoskasvatusta ja ratsastusvaelluksia suomenhevosilla. Toimintaan kuuluu myös ravivalmennusta, leirejä ja majoitustoimintaa.

kesa-hilla-lakka-suo
Kokkomaen tila-keuruu-ranta-lampi
kokkomaen talli-serkukset-kesa-hevonen

Majoituimme pienen lammen vieressä juuri kynnetyllä pellolla retkeilyautollamme. Saunoimme ja saimme käydä uimassa lammessa. Uinnin yhteydessä löysimme lakkoja lammen vierestä, osa oli jo kypsiä ja maukkaita!

Seuraavana päivänä tutustuimme talliin ja sen asukkaisiin. Olimme väsyneitä, sillä matka oli ollut pitkä ja hyttysverkot eivät olleet toimineet yön aikana. Aikataulumme takia emme valitettavasti ehtineet mukaan päivän ratsastusvaellukselle, mutta sen sijaan osallistuimme hevosten hoitoon ja pääsimme tutkimaan tallin idyllisiä maisemia. Tallipihaa vahti kaksi koiraa, jotka olivat vanhoja kavereita ja joista toinen oli löytökoira nimeltään Imppu. Imppu oli jo 17-vuotias, joka tuli tallille viettämään eläkepäiviä, kun sen omistaja menehtyi. Anitan mukaan löytöeläimiä tuodaan aina välillä tallille ja he ovat saaneet pelastettua mm. oravan poikaset ja verkkoon jääneen joutsenen. Impun lisäksi pääsimme ihastelemaan harvinaisen värisiä suomenhevosia sekä useampaa varsaa. Jutta teki tuttavuutta Soosiin, joka kerjäsi rapsutuksia!

kokkomaen talli-serkukset-kesa-hevonen
kokkomaen talli-serkukset-kesa-hevonen
kokkomaen talli-serkukset-kesa-hevonen

Kokkomäellä oli alkamassa pitkä hevosvaellus, ja sitä varten autoimme ohjaajaa Sintti-hevosen varustuksessa. Sintti oli kohtelias neiti, ja ihastuimme häneen oitis. Seurasimme myös muita matkan valmisteluita: niin hevosille kuin ihmisillekin pakattiin ruokaa ja elektrolyyttijuomaa, jotka toimitettaisiin pysähdyspaikoille autolla. Kun vaeltajat lähtivät matkaan, oli myös meidän aika jatkaa matkaa. Mielestämme parasta tallissa olivat ainutlaatuiset metsämaisemat, tallin hyvä meininki ja äärimmäisen mukava henkilökunta. Tänne haluamme palata!

Tutustu Kokkomäen talliin Facebookissa, Instagramissa ja verkkosivuilla.

Keuruu oli meidän viimeinen kohde, sillä olimme väsyneitä ja koti kutsui. Matkamme jatkui vielä hetken Lempäälän Ideaparkiin, jonne palautimme Pössl-retkeilyautomme.

Pössl H-Line Summit 640-retkeilyauto-kesa-lempaala

Jälkiviisaana voidaan sanoa, että jos tekisimme matkan nyt uudestaan, tekisimme pari asiaa toisin: ostaisimme varalta ylimääräisiä hyttysverkkoja tai käyttäisimme yöllä auton ilmastointia ja laittaisimme kaikki luukut kiinni, jotta hyttyset eivät pääsisi sisälle. Suunnittelisimme myös reitin, joka ei olisi aivan niin kunnianhimoinen, vaan meillä olisi pidempiä pysähtymisiä eri paikoissa ja vähemmän kohteita. Tällä tavalla retkeilyauto pääsisi paremmin kunniaan ja me saisimme ottaa rennommin.

Loppujen lopuksi olemme todella tyytyväisiä matkaamme, sillä ehdimme nähdä ja kokea paljon, ja retkeilyauto oli kätevä sekä luotettava menopeli. Kun viimein saavuimme Lempäälään, pakkasimme tavaramme ja siivosimme auton. Katriina palautti auton Lempäälään Rinta-Joupin Autoliikkeeseen ja kävi samalla Ideaparkissa muilla asioilla – kätevää, kun samasta paikasta löytyy kaikki tarvittavat kaupat.

Tutustu matkailuajoneuvojen valikoimaan