Hyppää sisältöön

Rinta-Joupin Autoliike |

Yrityksen työauton tulee olla toimiva ja kustannustehokas: ”Rinta-Joupin Autoliikkeessä tiedetään, mitä me haluamme”

Yrittäjä Jani Vainio on luottanut Rinta-Joupin Autoliikkeen palveluun jo vuosikymmenen ajan. Luottomyyjän avulla autokaupat sujuvat aina vaivattomasti ja kustannustehokkaasti.

Jani Vainio-Vesi-Vasa-yrittaja-pakettiauto-työauto
Vesi-Vasan yrittäjä Jani Vainio kiittelee, että Rinta-Joupin Autoliikkeessä kaikki toimii todella joustavasti.

Jani Vainio työskentelee raumalaisen Vesi-Vasa Oy:n toimitusjohtajana. Vainion isä on ollut perustamassa yritystä 80-luvun puolessavälissä ja yrityksen omistus siirtyi hänelle vuonna 2016. Tällä hetkellä noin 40 henkeä työllistävässä yrityksessä työskentelee myös Vainion vaimo ja poika.

Perheyrityksen autohankinnat on niin ikään toteutettu perinteikkäästi, sillä yritykseen on hankittu Rinta-Joupin Autoliikkeestä 14 pakettiautoa viimeisen kymmenen vuoden aikana.

–  Rinta-Joupin Autoliikkeessä tiedetään, mitä me haluamme: kaikki varusteet, teippaukset ja muut vastaavat hoituvat ja paperityöt sujuvat helposti. Kaikki toimii todella joustavasti, Vainio kiittelee.

Yrittäjälle tärkeintä on asioinnin sujuvuus

Yrityksen pakettiautot ovat LVI-asentajien päivittäisessä käytössä. Vainion mukaan uutta autoa hankittaessa tärkeintä on ennen kaikkea asioinnin sujuvuus.

– Autojen tulee toimia hyvin työkäytössä ja huoltamisen tulisi olla mahdollisimman vaivatonta ja kustannustehokasta.

Vainion yritykseen hankitaan pääasiassa uusia autoja. Neljä yrityksen autoista on hankittu leasing-sopimuksella.

– Uusi auto on helpompi kalustaa ja pääsee jo autoa tilatessa päättämään, mitä lisävarusteita autoon tulee. Yksi suosikkimerkeistä pakettiautoissa on Toyota Proace.

Jani Vehmanen-myyntipaallikko-automyyja-Pori-tyoauto-avolava-toyota hilux
”Palvelun tulee olla aina mahdollisimman helppoa ja kustannustehokasta yrittäjälle”, toteaa Rinta-Joupin Autoliikkeen Porin toimipisteen myyntipäällikkö Jani Vehmanen.

Hyvä asiakassuhde perustuu luottamukseen

Vainion mielestä luottamus on yritykselle tärkeä kriteeri autoliikettä valitessa. Rinta-Joupin Autoliikkeen myyntipäällikkö Jani Vehmasesta onkin vuosien varrella muodostunut yrityksen luottomyyjä, jonka kanssa asiat sujuvat mutkattomasti.

– On tärkeää pystyä luottamaan siihen, keneltä ostetaan. Homman tulee olla yksinkertaista ja nopeaa, Vainio summaa.

Vehmanen yhtyy Vainion näkemykseen asiakkaan ja myyjän välisestä luottamuksesta.

– Ajan myötä oppii tuntemaan toisensa ja tulee tutuksi myös yrittäjäasiakkaan toimialan kanssa. Kun asiakassuhde perustuu luottamukseen puolin ja toisin, ei kaupoilla tarvita enää paljon muuta kuin muutama klikkaus, niin paketti on aina valmis, kuvailee Vehmanen.

Kun asiakassuhde perustuu luottamukseen puolin ja toisin, ei kaupoilla tarvita enää paljon muuta kuin muutama klikkaus, niin paketti on aina valmis.

Myyntipäällikkö Jani Vehmanen

Helppoa ja kustannustehokasta autokauppaa

Vehmanen korostaa asioinnin helppoutta etenkin, kun kyseessä on yritysasiakas.

– Auton täytyy soveltua yrityksen käyttötarkoitukseen. Yrityksen toimialaan on hyvä yrittää päästä mahdollisimman hyvin sisälle, jotta pystyy tarjoamaan kokonaisvaltaisen paketin huoltopalvelut mukaan lukien. Palvelun tulee olla aina mahdollisimman helppoa ja kustannustehokasta yrittäjälle.

Henkilö- ja pakettiautojen lisäksi yrityksille myydään monesti lava-autoja, mutta erityisesti yksi ajoneuvotyyppi on Vehmasen mukaan kasvattanut viime aikoina suosiotaan yrittäjien keskuudessa.

– Retkeily- ja matkailuautojen myynti yrityksille on kasvanut. Retkeilyauto toimii samalla sekä työmaakoppina että majoituskohteena, jolloin yrittäjä ei ole riippuvainen muista majoituspalveluista. Työmaa voi sijaita melkein missä tahansa, kun majoitus seuraa mukana.

Toyota_Proace_pakettiauto

Tutustu pakettiautojen valikoimaan

Automyyjat-Simo Molkojarvi-Keijo Vuolteenaho-tavara-autokeskus-oulu-pakettiautot

Etsitkö yrityksellesi autoa?

Maanlaajuinen yritysmyyntimme tarjoaa yrityksellesi parhaan mahdollisen palvelun ja asiantuntemuksen osto-, myynti- ja leasing-asioissa. Valikoimasta löytyvät suosituimmat uudet työsuhdeautot ja hyötyajoneuvot, mutta myös vähän ajetut käytetyt ajoneuvot. Voimme myös ostaa nykyiset yritysautosi.

Teemme yhteistyötä kaikkien autorahoitusta tarjoavien rahoitusyhtiöiden kanssa. Sinun tarvitsee vain valita mieleisesi ajoneuvo, ja me teemme tarpeisiisi sopivan sopimuksen yhdessä sovitun rahoittajan kanssa.