Rinta-Joupin Autoliike - Blogi - Blogi - Ystävykset Henna ja Mia kävivät yhdessä autokaupoilla: mukaan tarttuivat molemmille uudet autot

Ystävykset Henna ja Mia kävivät yhdessä autokaupoilla: mukaan tarttuivat molemmille uudet autot

|

Teemu Lahtinen käy Mian (kuvassa vasemmalla) ja Hennan (kuvassa oikealla) kanssa autokaupan kulkua läpi.

Henna Kallion ja Mia Alakorteksen kymmenen vuotta sitten alkanut ystävyys on kestänyt tuhansia yhteisiä ajokilometrejä. Välillä matka sujuu henkeviä keskustellen, toisinaan taas lattarimusiikkia fiilistellen.

Nuoriso-ohjaajan opinnoissa toisiinsa tutustuneet kurikkalainen Henna Kallio ja kauhajokelainen Mia Alakortes huomasivat nopeasti, että heitä yhdistää samanlainen huumori. Persoonat tuntuivat muutenkin osuvan niin yksiin, että opiskelukaveruudesta kehkeytyi tiivis ystävyys. Myöhemmin myös sosionomeiksi opiskelleet naiset ovat olleet toistensa tukena ja ilojen jakajina. Kumpikin ajaa pitkiä matkoja ja autolla ajaessa on hyvää aikaa jutella asioista.

Ystävykset sattuivat vaihtamaan myös autonsa samoihin aikoihin. Hennalla ja Mialla on oma luottomyyjä Rinta-Joupin Autoliikkeen Tervajoen toimipisteessä, vaihtoautopäällikkö Teemu Lahtinen. Teemu kertoo, että naiset ovat loistava esimerkki kahdesta täysin erilaisesta ostajapersoonasta.

– Vaikka he ovat luonteeltaan samanlaisia, mutta ostajina heissä on eroja. Henna haluaa selvittää kaiken perinpohjaisesti, hänelle on perusteltava asiat monelta kantilta ja hän haluaa käydä läpi useita vaihtoehtoja. Mia taas tykkää, että hänelle esitellään valmiiksi mietittyjä sopivia ratkaisuja, Teemu luonnehtii.

Mia osti Lexus UX katumaasturin ja Henna Kia Proceedin.
Hennan valinta oli Kia Proceed

Ystävykset ajelevat nykyään uusilla helmiäisvalkoisilla autoilla. Ensimmäisenä autokaupoille ehti Henna pakon sanelemana, kun vanha auto hajosi eikä sitä ollut enää järkeä korjata. Teemu selvitti, millaiset kuukausikustannukset on uudella autolla rahoituksen, vakuutuksien ja verojen kanssa.

– Uuden auton ostamisen kynnys katosi saman tien, kun sain tietää faktat ja laskelmat. Tajusin, että saisin kohtuuhinnalla automaattivaihteisen ja takuuvarmasti toimivan auton, jonka käyntiinlähtöä ei tarvitsi talvipakkasilla jännittää, Henna sanoo.

Teuvan kunnan hyvinvointikoordinaattorina työskentelevä Henna ajaa päivittäin työmatkaa yhteensä sata kilometriä, siksi turvallinen ja varma auto on hänelle tärkeä arjen kumppani.
Hän vertaili eri automerkkejä ja malleja Teemun kanssa. Lopulta Kian muotoilu, varusteet sekä 7 vuoden pitkä takuu veivät voiton.

– Henna osti uuden Kia Proceedin GT-Line Business Premium varustetasolla, 1.4 T-GDI 140 hevosvoimaisella moottorilla ja DCT automaattivaihteistolla. Autosta löytyy laajan vakiovarustuksen lisäksi myös mokkanahkasisusta, jossa kuljettajan sähköisesti säädettävä istuin kahdella muistipaikalla ja avattava panoraama kattoikkuna, Teemu esittelee.

Mia osti luotettavan Lexuksen

Yrittäjänä työskentelevä Mia ajeli Teemun vuonna 2016 myymällä Hondan katumaasturilla, jonka mittarissa oli jo melkein 200 000 kilometriä. Kun Mialle tulee työ- ja koulutusajoa vuosittain noin 40 000 kilometriä, pyöri mielessä auton vaihto uudempaan. Lisäksi he olivat Hennan kanssa puhuneet auton vaihdosta jo pitkään. Lexus alkoi automerkkinä kiinnostaa lähipiirin innostamana.

– Ensimmäiseksi minulle Lexusta ehdotti 14-vuotias poikani. Sen jälkeen, kun äitinikin suositteli samaa, niin ajattelin että tämä merkki täytyy katsastaa.

Hän osti Lexus UX 250h Hybridin nelivetoisena ja Luxury-varustetasolla. Autossa on kattavan vakiovarustustelun lisäksi sähköinen kattoikkuna, upea ruskea nahkasisusta sähkösäädöillä ja kuljettajan istuimen muistipaikat.

– Halusin ympäristöystävällisen ja turvallisen auton, jossa ketteryys ja pieni koko on plussaa kaupunkiajossa. Luotan japanilaiseen autoon, koska lähipiirissä siitä hyviä kokemuksia. Vietän niin paljon aikaa autossa, että muotoilu ja lisävarusteet ovat minulle tärkeitä, hän listaa.

– Koeajossa Henna istui takapenkillä. Hän on niin tärkeä osa elämääni, että oli luonnollisesti mukana. Ainut huono puoli tässä autossa on, että aina en ole varma käykö se vai ei, sen verran hiljainen auto on, Mia naurahtaa.

Ystävykset Mia ja Henna kävivät yhdessä autokaupoilla: mukaan tarttuivat molemmille uudet autot.
Uusilla autoilla turvallisesti reissuun

Hennalle ja Mialle auto on vapauden symboli, mahdollisuus lähteä, vaikka ex tempore -reissulle Helsinkiin. He muistelevat hymyssä suin lukemattomia kertoja, kun auton nokka on osoittanut Helsinki-Vantaan lentokentälle ja sieltä edelleen maailmalle. Automatkat sujuvat välillä henkeviä keskustellen, välillä lattarimusiikkia kuunnellen.

Monesti menoa on siivittänyt yhteinen tanssiharrastus, josta Mia on kehittänyt itselleen myös työn: hän toimii tanssinohjaajana Hola fitness -yrityksessään. Henna käy aktiivisesti ystävänsä tanssitunneilla.

– Tapaan pysähtyä kerran pari viikossa palatessani töistä Mian tunneille Kauhajoelle.

Seuraava yhteinen matka on jo näköpiirissä, suunnitelmissa on osallistua yhdessä tanssikurssille. Ystävykset odottavat jo kovasti, että pääsevät tien päälle uusilla autoillaan. Kuskivuorot on tavattu jakaa matkalla tasan. Mia kehuu, että Henna on luotettava ja kokenut kuljettaja.

– Samaa voin sanoa Miasta, luotan hänen ajotaitoonsa. Ennen kun Mialla oli parempi auto, tapasimme matkustaa hänen autollaan. Nyt voimme turvallisin mielin lähteä kummalla autolla vain, Henna toteaa.

 

Minkä olisi sinun valintasi? Valitse sinulle sopiva uusi auto alla olevasta linkistä.

Uudet autot

Ei kommentteja

Kommentoi

Kommentit lähetetään hyväksyttäväksi ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia. Lue lisää henkilötietojen käsittelystä sekä evästeistä.

Lue myös nämä

Yhteistyöllä parasta mahdollista palvelua

Rinta-Joupin Autoliikkeessä Rovaniemellä panostetaan siihen, että asiakkaat saavat parasta...

Henrik Hermansson jatkaa matkaa kaasuautolla

Täysin uusiutuva biokaasu on monelle autoilijalle vaivattomin ja edullisin...

Jaajo talvimatkalla perheen kanssa

Jaajo päätti lähteä talviselle reissulle perheen kanssa. Menopeliksi valikoitui...

KIA koeajotarinoita Savonlinnasta

Kauppapäivä Savonlinnan Konesaimaan kanssa Olimme mukana kauppapäivässä Savonlinnan Konesaimaalla...

Matkailuajoneuvojen maailma muuttuu – karavaanarit ovat yhä nuorempia ja matkustaminen houkuttelee vuoden ympäri

Karavaanarielämä on viime vuosina saanut uutta nostetta. Maata pitkin...

Škoda HiTech -mekaanikko on merkkihuollon todellinen osaaja

Merkkihuollon mekaanikot ovat autosi parhaita asiantuntijoita. Porin toimipisteen huollossa...

Jaakko huollattaa Toyota Avensiksensa säännöllisesti merkkihuollossa – yhteistä matkaa pian jo 20 vuotta

Jaakko Koistinen hankki vuonna 2004 uuden Toyota Avensiksen, jolla...

Mika ja Sari kiersivät matkailuautolla Lofoottien henkeäsalpaavissa maisemissa

Rinta-Joupin Autoliikkeessä Tervajoella myyntipäällikkönä työskentelevä Mika Hakola testasi matkailuautoilua...

Mikan leasing-BMW:stä huolehditaan säännöllisesti – huoltoleasingillä huolettomia kilometrejä

Mika Lemettisen leasingauto BMW 530e Luxury Line hurmaa edelleen,...

Supermarjojen tuottaja vaihtoi Kia e-Niroon – vastuullinen täyssähköauto sopii luomuviljelijän brändiin

Suomalaisia supermarjoja kasvattava Jan-Ole Sandås innostui sähköautoista, jotka sopivat...

Rinta-Jouppi myymälät

Yli 4000 ajoneuvoa sinua lähimmästä myymälästä.

Etsi lähin toimipiste

Varaa aika huoltoon

Varaa aika netissä, chatissä tai soittamalla lähimpään huoltoon.

Ajanvaraukseen

Tervetuloa Rinta-Joupin Autoliikkeen chattiin

Valitse palvelu