Hyppää sisältöön

Rinta-Joupin Autoliike |

Jaajo talvimatkalla perheen kanssa

Jaajo Linnonmaa päätti lähteä talviselle reissulle perheen kanssa. Menopeliksi valikoitui Hymer B-DL 588 -matkailuauto, johon mahtuivat kätevästi mukaan koko perheen matkatarvikkeet. Lue Jaajon blogitekstistä alta, miten perheloma sujui!

Jaajon matkalla mukana

Tässä on jo kokemusta paristakin eri asuntoautoreissusta ja kun kotona näistä olen kertonut, on lapset ilmoittaneet myös halukkuudestaan päästä vähän isin kanssa kruisailemaan. Lupasin heille, että kun aloitan isyysvapaani, niin sitten viimeistään pakkaan lapset kyytiin ja lähdetään yhdessä retkelle laskettelukeskukseen.

Jotenkin sitä itsekin on aina ajatellut, että asuntoautolla voisi lähteä reissun päälle vain kesäisin. Täytyy kuitenkin sanoa, että näin talvella, kun mukaan on pakattu suksia, luistimia, pulkkia ja jopa lastenrattaat, niin kylläpä on kuulkaa kätevä pistää kaikki pelit ja vehkeet kyytiin asuntoauton tavaraboksiin! Kyytiin mahtui jopa pallogrilli ja tässä onkin vinkkini kaikille perhematkustajille – sitä ei nimittäin aina tiedä, mahtuuko laskettelukeskuksien laavuille makkaran paistoon varsinkin, kun liikutaan näin isolla köörillä. Oma pallogrilli vaan mukaan ja näin saadaan takuuvarmasti retkitunnelma pystyyn lapsille, eikä nälkäkiukku kerkeä yllättämään ketään. Eväitä pääsee kätevästi syömään myös sisätiloihin autoon, jos on kovinkin kylmä sää. Todella kätevää ja kaikkien hermot säästyvät!

Talvimatkustamisessa parasta on kyllä se, että auton sisällä on aina lämmin ja esimerkiksi kaikki vaatteet päästään aina vaihtamaan lämpimässä. Ei tarvitse siis ahtautua mihinkään ravintoloiden tiloihin koko katraan kanssa, kun jollakin vaippa pitää vaihtaa tai vaan muuten vain joku vaate kastunut ja sen tilalle pitää saada kuivaa ylle. Ja ne vessatauot! Moni useamman lapsen kanssa matkustava varmasti tietää, miten jokaisella aina jotenkin tulee se vessahätä eri aikaan. Tällä tavalla matkustaessa tämä ei ole kuitenkaan mikään ongelma, sillä auton saa kätevästi aina parkkiin pienen tauon ajaksi. Enää vessatauot eivät pidennä merkittävästi koko reissun kestoa ja rasita kaikkien hermoja.

Kätevää on myös se, ettei koko porukan tarvitse liikkua aina samaan tahtiin. Osa perheestä voi viettää enemmän aikaa pulkkamäessä ja osan kanssa voidaan sitten köllötellä ja lukea sarjakuvia lämpimässä asuntoautossa. Itse valitsin meillä tämän jälkimmäisen ja asuntoauton kaasulieden avulla pistin koko porukalle kaakaot pöytään.

Se pitää vielä mainita, että myös siinä vaiheessa, jos perheenä haluaa välttää isoissa ihmismassoissa liikkumista maailmantilanteen vuoksi, niin asuntoautolla matkustaminen on tähän todella jees ratkaisu. Reissuun pystyy todella hyvin lähtemään ja tekemään tosi kivoja juttuja, mutta koko matkan voi viettää vain oman porukan kesken. Meillä ainakin lapset olivat aivan fiiliksissä reissusta! Täytyy kyllä sanoa, että tämä asuntoautoilu talvisin yllätti positiivisesti helppoudellaan, ja sitä ainakin itse lapsiperheen matkustamisessa arvostaa kyllä korkealle. Kun käytännön asiat sujuvat helposti, niin koko perhe saa reissusta paljon enemmän irti, sillä turha säätäminen on minimissään.

Nyt kolmen tosi erilaisen reissun jälkeen oma käsitys asuntoautoilusta on kyllä laajentunut suuresti. Oli sitten kyseessä astetta railakkaampi kaveriporukan reissu festareille, kundien urheilumatka golfbägien ja muiden kamojen kanssa vähän kauemmas sporttailemaan tai perheen yhteinen talvimatka lumimaisemiin, niin jokaisessa reissussa asuntoautolla matkustaminen on iso syy, että fiilis on ehdottomasti plussan puolella reissun jälkeen. Homma on yksinkertaisesti mukavaa tekemistä porukan kanssa sekä ihan todella iisi ja stressitön tapa lähteä reissuun!

”Asuntoautoilun kuningas”,

Jaajo Linnonmaa

Tutustu matkailuautojen valikoimaan

Lue myös