Kevät on haasteellisinta aikaa autojen tuulilaseille

Tuulilasivahinkoja sattuu keskimäärin useita kymmeniä päivittäin ja otollisinta aikaa kiveniskemille on lumeton ja kivinen alkukevät. Vaurioitunut tuulilasi kannattaakin korjauttaa ensi tilassa jos haluaa pidentää tuulilasinsa käyttöikää ja säästyä suuremmilta kustannuksilta. 

Maalis-huhtikuu on auton tuulilasille haastavaa aikaa lentelevien pikkukivien ja nastojen vuoksi. Tuulilasiin ropiseviin kiviin vaikuttaa teiden kunto, kun taas lenteleviin nastoihin ovat syynä vaihtelevat ajokelit. Rinta-Joupin Autoliikkeen huollon johtaja Heikki Tanner kertoo, miten tuulilasit ovat vuosien saatossa muuttuneet ja kuinka kiveniskemiä voidaan ehkäistä.

Modernit tuulilasit sisältävät paljon tekniikkaa

Tuulilasien muutos on ollut nopeaa viimeisen 15 vuoden aikana. Uusien autojen kehitys näkyy myös uusissa tuulilaseissa, jotka sisältävät yhä enemmän turvallisuus- ja mukavuuslaitteisiin liittyvää teknologiaa. Sadetunnistimen lisäksi monesta ajoneuvosta löytyy esimerkiksi tuulilasin läpi toimivia tutka- ja kamerajärjestelmiä.

– Etenkin turvatekniikka ja tuulilasien paksuus on muuttunut. Nykyään tuulilasi ei ole vain tuulilasi vaan merkittävä turvallisuustekijä, joka voi sisältää monia avustavia toimintoja, kuten adaptiivisen vakionopeudensäätimen, kaista-avustimen ja hätäjarrujärjestelmän. Tuulilasiin osunut kiveniskemä voi  jopa häiritä avustavien järjestelmien ja turvajärjestelmien toimintaa alkaessaan säröilemään. Haljennut tuulilasi voi menettää myös turvallisuusominaisuutensa. Tästä syystä tuulilasin vaurioituessa kannattaa toimia nopeasti, Tanner ohjeistaa.

Korjauttamalla heti voit säästää kuluissa

Tuulilasin vahingoittuessa kannattaa varata välittömästi aika korjaamolle, jossa kiveniskemä voidaan korjata tai tarvittaessa tuulilasi vaihtaa uuteen. Usein nopea toiminta riittää ehkäisemään särön leviämisen isommaksi halkeamaksi, joka johtaisi koko tuulilasin vaihtamiseen.

– Kiveniskemä on usein pysäytettävissä heti kättelyssä. Vahingoittunut tuulilasi on hyvä viedä korjattavaksi osaavaan liikkeeseen, jossa tunnetaan ja osataan ottaa huomioon tuulilasissa oleva tekniikka. Myös vakuutusyhtiöt suosittelevat osaavia korjaamoita, joissa laitteet ja järjestelmät osataan kalibroida oikein tuulilasin vaihdon jälkeen. Monissa laajoissa tuulilasivakuutuksissa tuulilasin korjaus on asiakkaalle täysin maksutonta, vain tuulilasin vaihto sisältää omavastuuosuuden, Tanner kertoo.

Tannerin mukaan tuulilasivakuutus on aina järkevä valinta. Kun vaihdat lasisi Rinta-Joupin Autoliikkeessä ja sinulla on lasivakuutus, maksat ainoastaan omavastuuosuuden ja loppuveloitus hoidetaan puolestasi vakuutusyhtiösi kanssa. Lasivaurioista ei aiheudu sinulle bonusmenetyksiä.

Lasivahinkoja voi myös ehkäistä

Vaikka lasivahingoissa on usein kyse huonosta tuurista, on silti muutamia seikkoja jotka autoilija voi itse ottaa huomioon. Esimerkiksi riittävä turvaväli edessä ajavaan saattaa estää kiven iskeytymisen tuulilasiin, kun lentelevät kivet ehtivät laskeutua takaisin tien pintaan. Vastaavasti ohitustilanteessa omalle kaistalle kannattaa palata vasta siinä vaiheessa, kun ohitettu ajoneuvo näkyy kokonaan taustapeilistä. Näin voidaan suojella myös toisten autojen tuulilaseja. Muita tapoja sinkoilevien kivien ehkäisemiseksi on välttää rajuja kiihdytyksiä ja ohjausliikkeitä, jotka voivat levittää renkaiden lamelleja ja näin lennättää kiviä.

– Yksi ennaltaehkäisevä vaihtoehto on asennuttaa autoon roiskeläpät. Ne suojaavat auton maalipinnan lisäksi myös muita autoilijoita pysäyttämällä kivien hallitsemattoman lentelyn, Heikki kertoo.

Jos lasivahinko kuitenkin pääsee yllättämään, kannattaa kiveniskemä suojata läpinäkyvällä teipillä. Teippi estää lian ja kosteuden pääsemisen vaurioon ja pitää näin vaurion suojattuna korjaamolle asti. Tuulilasin korjauttaminen kannattaakin hoitaa mahdollisimman nopeasti, koska alle kahden euron kokoiset säröt ovat usein vielä korjattavissa ilman tuulilasin vaihtoa. Rikkinäinen tuulilasi on aina myös turvallisuusriski.