Hyppää sisältöön

Rinta-Joupin Autoliike |

Jaakko huollattaa Toyota Avensiksensa säännöllisesti merkkihuollossa – yhteistä matkaa pian jo 20 vuotta

Jaakko Koistinen hankki vuonna 2004 uuden Toyota Avensiksen, jolla ajaa vielä tänäkin päivänä. Autostaan hän pitää huolta huollattamalla sen säännöllisesti Rinta-Joupin Autoliikkeen merkkihuollossa.

Vaasalainen Jaakko Koistinen aloitti nuorena miehenä autoilun Nissaneilla, joita hänellä oli peräkkäin kolme. Merkki tuli kodinperintönä, sillä hänen isänsä ajoi Nissanilla. Seuraavana oli vuorossa Ford, mutta sekin jäi yhteen autoon.

Mies perehtyi eri automerkkeihin lukemalla autolehtiä, kuulostelemalla tutuilta ja selvittelemällä katsastustilastoja. Hänelle tuli varmuus, että seuraava auto olisi Toyota.

– Halusin mahdollisimman kestävän auton ja japanilainen Toyota vaikutti olevan sellainen merkki. Päätin ostaa auton uutena, jolloin voisin itse vaikuttaa siihen, että auto pysyisi mahdollisimman pitkään hyvässä kunnossa.

Rinta-Joupin Autoliikkeen toimipisteestä lähti Jaakon matkaan vuonna 2004 upouusi Toyota Avensis, joka on ollut maineensa veroinen. Auton mittarissa on nyt lähes 400 000 kilometriä, mutta Jaakko ei halua luopua siitä, sillä yhtä hyvää dieselautoa ei hänen mukaansa ole helppo löytää.

– Dieselauton käyttöikä on jopa 800 000 kilometriä, joten minun autoni tie on vasta puolivälissä. Tämä on todella huippuyksilö, hän kehuu.

Jaakko on huollattanut autonsa säännöllisesti Rinta-Joupin Autoliikkeen merkkihuollossa. Hän on tilannut huollon yhteyteen myös katsastuspalvelun, jolloin auto on huollon yhteydessä katsastettu ajallaan.

– Yleensä se on mennyt heti läpi katsastuksesta. Kerran oli ongelmia lampun säädössä, kun kennon säätövara oli loppunut. Rinta-Joupin Autoliikkeessä palveltiin silloinkin minua erinomaisesti, hän muistelee lämpimin mielin autoliikkeen toimintaa.

Toyotan vetyauto kiinnostaa

Jaakko aikoo ajella nykyisellä Toyotallaan ainakin pari seuraavaa vuotta. Hän odottelee kaikessa rauhassa, että Toyotan vetyauto Mirain tulo Suomeen toteutuisi.

– Uskon, että aikoinaan myyntiin tuleva Mirai edustaa Toyotan hyväksi ja luotettavaksi todettua laatua, on kestävä ja varmatoiminen. Vedyn jakeluverkko on kuitenkin saatava ensin kuntoon, myös ennen hankintaa pitäisi saada kokemuksia autosta Suomen olosuhteissa.

Hän pitää myös hyvänä vaihtoehtona nykyisen kaltaista polttomoottoriautoa, jossa käytettäisiin synteettistä, ympäristöystävällistä polttoainetta.

– Valtion kannattaisi tukea näiden polttoaineiden kehittelyä ja käyttöä verotuksellisesti. Jakeluverkko on jo valmiina eli säästyisi isot kustannukset sähkölatauspisteiden rakentamisesta. Mielestäni tällaiseen panostaminen olisi kansantaloudellisesti kannattavaa, Jaakko pohtii.

Riittävästi potkua ilman hienouksia

Jaakolla on myös selkeät kriteerit, mitä odottaa seuraavalta autoltaan. Lataukseen ei saa kulua tuntikausia, auton kantosäteen on oltava noin tuhat kilometriä eikä siinä saa olla turhia hienouksia.

– Mitä enemmän kaikenlaisia lisävarusteita autossa on, sitä helpommin se menee epäkuntoon. Minulle riittää nopeusnäyttö, en tarvitse kaistavahtia.

– Pidän käsivaihteista, mutta kai se automaattikin käy. Ja autossa pitää olla sen verran potkua, että sillä pystyy vetämään peräkärryä, hän lisää.

Toyotan suosio johtuu Jaakon mukaan siitä, että autot ovat osoittautuneet toimintavarmoiksi. Kun monet suosittelevat Toyotaa, hyvä maine kiirii ja merkkiä ostetaan aina vaan enemmän.

Jaakko on myös miettinyt muita merkkivaihtoehtoja.

– Mersu tai Volvo, niillä on hyvä maine. Sukulainen on taksikuski ja luottaa Volvoihin. Mersu on automaailman johtotähti, mutta hinnaltaan hiukan kallis, hän sanoo.

Toimintavarma ja vähävikainen

Myös Rinta-Joupin Autoliikkeen Vaasan toimipisteen huoltomyyjä Sari Koski on sitä mieltä, että Toyotan omistajien merkkiuskollisuus perustuu autojen luotettavuuteen.

– Katsastin työkseni autoja lähes 19 vuotta. Sielläkin panin merkille, että Toyotoissa oli keskimääräistä vähemmän vikoja, hän kertoo.

Puolitoista vuotta Rinta-Joupin Autoliikkeen huoltoasiakkaita palvelleen Sarin mukaan Toyotan omistajalle auton ulkonäölläkin on toki merkitystä, mutta hän ei välttämättä halua erottua joukosta. Hänelle ei myöskään ole tärkeintä, kuinka nopeasti auto kiihtyy nollasta sataan, vaan että ne ovat toimintavarmoja ja vikoja on vähän.

Uudella autolla merkkihuolto on välttämättömyys jo takuun takia.

– Käytämme alkuperäisosia ja teemme kaiken Toyotan ohjeiden mukaan. Toyotalla on autoille suunnitellut testerit ja kattava vianhakukaavio, jonka avulla ilmenneet viat selviävät nopeasti.

Merkkihuollon etuna on myös se, että autoa huollettaessa tarkastetaan myös mahdolliset tehtaan avoimet takaisinkutsukampanjat. Autovalmistajat kutsuvat autoja takuukorjauksiin eli Recall-kampanjoihin monenlaisten vikojen vuoksi. Toyotalla tällaisia ovat esimerkiksi joidenkin tiettyjen mallien polttoainepumput tai turvatyynyjen täyttöpatruunat.

– Merkkihuolloissa niihin sijoitettu raha tulee takaisin muussa muodossa. Auton jälleenmyyntiarvo säilyy paremmin, kun huollot on tehty merkkihuollossa. Toyotat pitävät hyvin arvonsa vuosia, Sari lisää.