Hyppää sisältöön

Rinta-Joupin Autoliike |

Merja työskenteli 15 vuotta myyntisihteerinä Mikkelissä

Vuodet Rinta-Joupin Autoliikkeen myyntisihteerinä toivat mukanaan muutoksia ja monipuolista asiakaspalvelua.

Merjan läksiäisiä vietettiin Mikkelin toimipisteessä lokakuussa 2022. Kuvassa vasemmalla Merja ja oikealla toimipisteen myyntipäällikkö Heikki Laine.

Kun Merja Liukkonen aloitti myyntisihteerin työt vuonna 2007 Rinta-Joupin Autoliikkeessä Mikkelissä, oli myyntisihteerin työ hyvin erilaista. Silloin autoja ei ostettu netistä eikä rekisteröintejä hoidettu verkossa. Työ oli kuitenkin asiakaspalvelusta pitävälle Merjalle täydellinen ja niin autokauppa vei hänet mukanaan. Nyt 15 vuotta on mennyt kuin siivillä ja on tullut aika jäädä eläkkeelle.

— Olisin saanut jäädä eläkkeelle jo muutama vuosi sitten, mutta en malttanut, naurahtaa Liukkonen.

Pitkän uran salaisuus onkin yksinkertainen – pitää tykätä työstään. Myyntisihteerin työssä viihtymisen on taannut sen tarjoama monipuolisuus.

— Myyntisihteerinä työpäivään sisältyy kaikenlaista, eikä yksikään asiakas tai kauppa ole samanlainen. Koskaan ei ole ollut tylsää hetkeä.

Vuodet ovat tuoneet mukanaan monia muutoksia

15 vuoden aikana myyntisihteerin työnkuva on ehtinyt kokemaan monta muutosta. Liukkosen työuran alussa työtehtävään kuului muun muassa kirjanpitoa ja enemmän asioiden manuaalisesti tekemistä. Jatkuvasti kehittyvät järjestelmät ovat tuoneet työhön kuitenkin paljon uutta.

— Paljon on muuttunut ajan saatossa. Ennen asiat eivät hoituneet niin automaattisesti kuin nykyään, kertoo Liukkonen.

Vuodet ovat tuoneet uusia piirteitä myös asiakaspalveluun. Liukkonen muistelee naurahtaen, kuinka joskus asiakkaat ovat tuoneet kiitokseksi hyvästä palvelusta viinipulloja ja ruisleipää.

— Nyt sellaista on vähemmän, kun autoja ostetaan paljon netistä. Yksi iso muutos työssä onkin se, että kauppoja tehdään myös kokonaan etänä, hän kertoo.

Muutoksista huolimatta toiminnan perustana on silti aina sama asia, eli hyvä asiakaspalvelu. Liukkoselle se tarkoittaa selkeyttä ja sitä, että asiakkaalle puhutaan ymmärrettävällä kielellä. Näin vältetään väärinkäsitykset ja yllätykset, vaikka asiakas olisikin ensimmäistä kertaa autokaupoilla.

Hyvillä fiiliksillä eläkkeelle

Kuukauden verran eläkkeellä ollut Liukkonen kertoo jääneensä pois töistä hyvillä mielin, vaikka haikeuttakin on ollut ilmassa. Tosin ahkeralle naiselle kiireettömyys vaatii vielä totuttelua.

— Onneksi mökin, omakotitalon ja puutarhan parissa riittää puuhasteltavaa, hän iloitsee.

Merjan läksiäisiä vietettiin yhdessä koko Mikkelin henkilökunnan kanssa.

Kuntoilusta pitävänä ihmisenä Liukkonen valitsi läksiäislahjakseen raivaussahan. Senkin oston yhteydessä hänen harjaantunut silmänsä on nopea arvioimaan saamansa asiakaspalvelun tasoa. Tuleville myyntisihteereille hän antaakin alan ammattilaisena neuvoksi vain yhden asian.

— Hymyile, huomioi ja huolehdi, Liukkonen muistuttaa.

HR tiimi Eeva Puska Jonna Lemmetti Leila Kalliomäki

Haluatko osaksi tiimiämme?

Rinta-Joupin Autoliike on suomalaisen autokaupan suuri toimija, jolla on pitkät perinteet, mutta samalla aktiivinen ja edistyksellinen ote autokaupan ja asiakaspalvelun kehittämiseen.

Liity joukkoomme!