Hyppää sisältöön

Rinta-Joupin Autoliike |

Sirpan Škodan luottohuolto on mökkimatkan varrella Salossa

Sirpa Kurikan luottohuolto löytyi mökkimatkan varrelta Salosta, Rinta-Joupin Autoliikkeestä. Hän on tyytyväinen erityisesti siihen, että huollossa tarkastellaan aina autoa kokonaisuutena, ei vain akuuttia vikaa.

Vihdin Nummelassa asuva Sirpa Kurikka päätti kokeilla huollattaa vuosimallin 2014 Škoda Octaviansa mökkimatkan varrella Salossa Rinta-Joupin Autoliikkeessä.

– Kun soitin sinne, sain huoltoajan nopeasti ja todella ystävällistä palvelua, Turun saaristossa mökkeilevä Sirpa kertoo.

Toinen kerta, kun Sirpa tarvitsi Salon huoltoa, tuli eteen yllättäen. Latausvalo syttyi mökkireissulta palatessa vähän ennen Saloa. Sirpa näki jo mielessään autonsa sammuneena Helsinkiin vievissä tunneleissa ja päätti, että on parempi kurvata hakemaan apua Salosta jo tutuksi tulleesta Rinta-Joupin Autoliikkeestä.

– Minulle sanottiin, että he katsovat auton heti kun joku vapautuu. Oli hyvä, että tutkivat, sillä laturin hihna oli katkeamispisteessä. Onneksi en jatkanut ajoa, hän muistelee.

Myyntityötä tekevälle Sirpalle on tullut parhaina vuosina ajoa 64 000 kilometriä, joten Sirpa tietää, mitä autoltaan odottaa.

– Minulla pitää olla naisen auto, jossa on kaikki mausteet ja herkut, hän naurahtaa.

Laajakatseista ja ennakoivaa autohuoltoa

Viimeisin palvelukokemus on elokuulta, kun auton ilmastointi alkoi reistailla. Sirpa soitti maanantaina huoltoon Saloon, jossa tunnistettiin saman tien ongelman syy. Ilmastointimoottori tuli vaihtaa. Uuden ilmastointimoottorin kanssa oli vain se pulma, että etukäteen ei voinut sanoa kahdesta erikokoisesta moottorista, kumpi sopii Sirpan autoon. Rinta-Joupin Autoliikkeestä kerrottiin, että toista on varastossa ja toinen moottori tilataan keskiviikoksi. Sitten vain soviteltiin huoltoaika mökkireissun yhteyteen, jotta auto saataisiin kuntoon.

– Kun auto on huollossa, tapaan kierrellä katsomassa myynnissä olevia vaihtoautoja. Siellä oli viimeksi yksi kiinnostava Škoda, mutta siinä ei ollut yhtä isoa takaluukkua kuin nykyisessä. Olen kuskannut nykyisellä autolla saareen jopa uuden jääkaapin, hän kertoo.

Sirpa on kiitollinen Rinta-Joupin Autoliikkeen huollolle erityisesti siitä, että autoa tarkastellaan aina kokonaisuutena, ei vain akuuttia vikaa.

– Kun vien auton sinne korjattavaksi, saan samalla hyvän kokonaiskuvan myös mahdollisista tulevista korjaustarpeista. Hyvä palvelu on ennakoivaa, hän kehuu.