Hyppää sisältöön

Rinta-Joupin Autoliike |

Korikorjaamossa Mariannen Octaviasta tuli kuin uusi

Mynämäkeläisen Marianne Suvitien onnistunut käynti Rinta-Joupin Autoliikkeen korikorjaamolla johti asiakkuuteen myös huollon puolella.

Asiakkaan auto

Toisen kuljettajan osuttua Mariannen leasingauton keulaan, oli hänen etsittävä Turun alueelta sopiva korjaamo uudelle Skoda Octavialleen. Valinta oli helppo, sillä Turun toimipiste oli Mariannelle jo ennestään tuttu. Korjaamo oli myös alueen ainoa, josta oli saatavilla Mariannen tarvitsemat palvelut.

– Valitsin Rinta-Joupin Autoliikkeen Turun toimipisteen korikorjaamon, koska olin ostanut Octaviani sieltä ja saanut hyvää palvelua. Saapuminen oli myös helppoa, koska kulkuyhteydet ovat hyvät, hän kertoo.

Korikorjaamolla palvelu oli niin erinomaista, että Marianne päätti huollattaa autonsa ja tehdä avoimet kampanjatyöt Turussa.

– Korjaamotyöntekijä oli aivan loistava. Hän oli todella palveluhenkinen ja piti minut jatkuvasti ajan tasalla siitä, mikä tilanne auton kanssa oli. Myös huollossa kaikki asiat sujuivat just eikä melkein. Huoltohenkilö kiinnitti muun muassa huomiota kaikkeen, mistä en muistanut itse edes mainita. Hän esimerkiksi ohjeisti, että monet huoltotoimenpiteet menevät suoraan takuuhuollon piikkiin, Marianne sanoo.

Korjaamolla auto saatiin nopeasti kuntoon ja takaisin tienpäälle. Palvelu oli niin hyvää, että myös auton huollot hoidettiin Turussa. Marianne kertoo vievänsä autonsa myös jatkossa Turun huoltoon.

– Nyt auto on yhtä hyvä kuin uusi, Marianne iloitsee.