Rinta-Joupin Autoliike - Blogi - Ajankohtaista - Koiramaista menoa retkeilyautolla

Koiramaista menoa retkeilyautolla

|
Retkeilyauto matkailuajoneuvot koirat

Millaista on matkustaa ympäri vuoden kolmen suuren koiran kanssa? Annika Veijalaisen ja kolmen afgaaninvinttikoiran harrastusmatkat taittuvat kätevästi retkeilyautolla.

Kaarinassa entisessä Piikkiön kunnassa asuvan Annika Veijalaisen ja hänen miehensä Juhapekka ”Junnu” Veijalaisen kotona asustaa peräti kolme afgaaninvinttikoiraa: Harri, Heikki ja Olli. Annika ylläpitää työkseen Piikkiön Wanha Talli -juhlatilaa, mutta on myös aktiivinen koiraihminen. Hän toimii muun muassa afgaaninvinttikoirien rotujärjestön Suomen Afgaanit ry:n eli SA-FA:n juoksutoimikunnan vetäjänä ja kiertää ahkerasti erityisesti koirajuoksukilpailuja sekä koiranäyttelyitä ympäri Suomen – ja ympäri vuoden.

Liikkuva koiraharrastus vaatii myös toimivan tukikohdan tien päällä. Annika on viime vuosina luottanut koirareissuillaan retkeilyautoon, joka on osoittautunut käytössä erinomaiseksi harrastusautoksi. Retkeilyauto toimii hänellä myös ympärivuotisena käyttöautona. Pitkillä kisareissuilla retkeilyauto on kullan arvoinen, sillä Annika saattaa pysähtyä nukkumaan esimerkiksi tien poskeen ja jatkaa vasta aamulla matkaa.

– Retkeilyauto on käytössä ympäri vuoden, sillä hoituvat sekä arki- että koirareissut, summaa Annika.

Retkeilyauto matkailuajoneuvot koirat
Perheen koirat viihtyvät retkeilyautossa erinomaisesti.

Matkailua luonnon helmassa

Koiraharrastusten ohella pariskunta koirineen kiertää kesäaikaan retkeilyautolla ahkerasti Suomen kansallispuistoja.

– Leiriydymme pääasiassa ”puskaparkeissa” erilaisten luonnonpuistojen ja kansallispuistojen parkkipaikoilla. Nukumme yön autossa ja lähdemme aamulla vaeltamaan. Kesällä peseytymiset hoituvat pitkälti uimalla. Pidemmillä reissuilla saatamme käydä leirintäalueella pesemässä tiskejä sekä saunomassa, Annika selventää.

Talvikaudella hän yhdistää sujuvasti kisareissut sekä sukuloinnit ja muut kyläilyt. Veijalaisilla asuu sukulaisia ja ystäviä ympäri Suomen ja reissuilla retkeilyauto koirineen pysäköidään monesti kyläpaikan pihamaalle.

Koirien suosikkiauto

Perheen koirat viihtyvät retkeilyautossa erinomaisesti. Niin hyvin, että niitä on jopa mahdoton jättää reissuista rannalle.

– Huuto alkaa jo, kun autoa pakataan. Koiria ei saa autosta pois, ennen kuin ollaan kohteessa. Ei väliä, ollaanko lähdössä vaeltamaan vai kisamatkalle, Annika hymyilee.

Suuresta koostaan huolimatta koirakolmikko ei ole aiheuttanut tuhoa ollessaan keskenään retkeilyautossa. Sen sijaan Annika muistaa yhden huvittavan sattuman reissujen varrelta.

– Jätin koirat retkeilyautoon ostoskeskuksen ulkopuolelle, kun menin itse hetkeksi töihin. Kävin välillä katsomassa, että koirilla on kaikki hyvin. Kerran, kun tulin katsomaan koiria, niin kaksi niistä istui etupenkeillä ja toinen painoi tyynen rauhallisena tassulla äänitorvea ilmekään värähtämättä, naurahtaa Annika.

Retkeilyauto matkailuajoneuvot koirat
Veijalaiset tutustuivat koirineen Pössl Roadstar 600 L -mallin retkeilyautoon.

Uutta retkeilyautoa etsimässä

Annika ja Juhapekka kävivät Turun Rinta-Joupin Autoliikkeessä koirakolmikkonsa kanssa tutustumassa retkeilyautojen tarjontaan. Turun liikkeessä heitä palveli matkailuajoneuvojen myyjä Mikael Hellbom.

– Perhe etsi retkeilyautoa, jossa olisi vielä paremmin tilaa sekä kolmelle isolle koiralle että ihmisille. Silti he kokivat juuri retkeilyauton parhaaksi vaihtoehdoksi, sillä mitoiltaan pienemmällä autolla on kätevämpi käydä näyttely- ja kisamatkoilla vaikka ulkomailla asti, Mikael toteaa.

Mikael uskookin, että retkeilyautojen jatkuvasti kasvavan suosion salaisuus on juuri niiden monikäyttöisyys ja kompakti koko.

– Retkeilyauto voi samalla olla perheen ykkös- tai kakkosauto ja niillä ajetaan monesti enemmän, kuin isommalla matkailuautolla. Auton kokokaan ei ”pelota” ajaessa, sillä retkeilyauto on pakettiauton kokoinen – rattiin on siis helppo hypätä, vaikka olisi juuri saanut kortin. Retkeilyautoa voi lisäksi ajaa B-kortilla ja sen pystyy kokonsa puolesta parkkeeraamaan lähes mihin tahansa, selventää Mikael.

Varustelulla lisämukavuutta

Kun matkustajina on kolme suurikokoista koiraa, vaatii se retkeilyautolta tiettyjä ominaisuuksia.

– Retkeilyauton varusteista webasto ja vetokoukku ovat ehdottomia. Vetokoukun avulla saamme tarvittaessa pakattua lisää tavaraa peräkärryyn mukaan. Markiisi on myös hyvä olla. Olen lisäksi asentanut autoon sisälämpötilayksikön, josta voin katsoa, kuinka kylmä tai kuuma esimerkiksi auton takatilassa on, kertoo Annika.

Kompaktin kokoisessa retkeilyautossa säilytysratkaisut nousevat suureen rooliin.

– Nykyinen automme on 5,4 metriä pitkä ja seuraava automme saisi olla hieman pidempi, jotta saisimme enemmän vaatetta ja tavaraa mukaan, Annika suunnittelee.

– Retkeilyautosta saa lisävarusteiden avulla rakennettua omanlaisensa, täydentää Mikael.

Olisiko retkeilyauto sinullekin sopiva matkakumppani?

Tutustu retkeilyautojen valikoimaan

Annikan ja koirakolmikon elämään voit tutustua tarkemmin Facebook-sivuilla @heikkiharriandolli.

Ei kommentteja

Kommentoi

Kommentit lähetetään hyväksyttäväksi ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia. Lue lisää henkilötietojen käsittelystä sekä evästeistä.

Lue myös nämä

Nooralotta Neziri vietti juhannuksen asuntoautossa: ”Tämä oli mukava kokemus!”

Millaista on suunnata juhannuksen viettoon matkailuautoilun ensikertalaisena? Kysyimme kokemuksia...

Mitä nuoret työntekijät arvostavat työpaikalla?

Rinta-Joupin Autoliike tarjosi tänäkin kesänä töitä noin 80 kesätyöntekijälle...

”Tilaisin sähkötaksin, kiitos” – Taksiala panostaa vähäpäästöiseen autoiluun

Sähköautot ovat viime vuosina yleistyneet yksityisautoilijoiden keskuudessa hurjaa vauhtia....

Sähköinen koeajopäivä Savonlinnassa 

Konesaimaan ovi avautui ahkerasti kevään kauppapäivässämme Savonlinnassa. Halukkaita koeajolle lähtijöitä...

Ennakkoluuloja sähköautoilusta: aloittelevan sähköautoilijan matkassa

Rinta-Joupin Autoliikkeen digitaalisen liiketoiminnan johtaja Susa Niemelä päätti testata...

Rinta-Joupin Autoliike pelasti karavaanarit pulasta Kempeleessä

Kiannon perheellä on ollut yllätyksiä matkailuauton kanssa. Onneksi niistä...

Kari suuntaa huoltoon ja autokaupoille mökkimatkalla

Kari Rännäli on asioinut Rinta-Joupin Autoliikkeessä Mikkelissä jo noin...

Yhteistyöllä parasta mahdollista palvelua

Rinta-Joupin Autoliikkeessä Rovaniemellä panostetaan siihen, että asiakkaat saavat parasta...

Rinta-Jouppi myymälät

Yli 4000 ajoneuvoa sinua lähimmästä myymälästä.

Etsi lähin toimipiste

Varaa aika huoltoon

Varaa aika netissä, chatissä tai soittamalla lähimpään huoltoon.

Ajanvaraukseen

Tervetuloa Rinta-Joupin Autoliikkeen chattiin

Valitse palvelu