Sähköauton hankintatuki
Uuden sähköauton ostaja voi saada 2000 euroa valtion hankintatukea 1.1.2022 – 31.3.2023 välisenä aikana.
Vuodesta 2018 asti myönnetty hankintatuki on tarkoitettu yksityishenkilöille uuden, korkeintaan 50 000 euroa maksavan täyssähköauton hankintaan. Tuen voi hyödyntää rekisteröimättömiin sähköautoihin, eli niin tilattaviin uusiin autoihin kuin esittelyautoihin.
Täyssähköautojen kysyntä on selvässä kasvussa, mitä vauhdittaa hankintatuen sekä mallivalikoiman laajenemisen lisäksi myös viime lokakuussa voimaan astunut täyssähköautojen autoveron poisto. Sähköauton hankintatuki yhdistettynä autoveron poistoon on tehnyt sähköautojen hinnoista huomattavasti kilpailukykyisempiä esimerkiksi bensiiniautoihin nähden. Viime vuoden alussa käyttöön otettu sähköauton verotusarvosta tehtävä laskennallinen alennus on lisäksi lisännyt sähköautojen kysyntää työsuhdeautoiksi.
Rinta-Joupin Autoliikkeen myyntijohtaja Jukka Myntti kertoo hankintatuen hyödyntämisen olevan erittäin helppo prosessi asiakkaalle.
– Kun asiakas ostaa uuden, eli rekisteröimättömän, alle 50 000 euron hintaisen sähköauton, maksaa valtio siitä osan, eli 2 000 euroa. Me Rinta-Joupin Autoliikkeessä hoidamme kaiken asiakkaan puolesta, lupaa Myntti.
Matka taittuu mukavasti sähköautolla
Täyssähköautot ovat suosittuja kotitalouksien ykkösautoina, sillä niiden toimintasäde on jopa 550 kilometriä. Mikä onkaan mukavampaa kuin ajaa vapaa-ajan- ja työmatkat edullisesti, äänettömästi ja päästöttömästi.
– Sähköauton teho ja vääntövoima tekevät ajamisesta sulavaa. Moottorin ääntä ei kuulu, joten ohjaamossa on aina mukavan hiljaista – eikä sähköautosta tule pakokaasuja ilmaan. Sähköauton lämmityksen saa myös ajastettua, eli auto on aina lämmin, kun lähdetään matkaan, Myntti summaa.
Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana rekisteröidyistä henkilöautoista jo noin 14 prosenttia on ollut täyssähköautoja, kun osuus vielä viime vuonna oli 10,3 prosenttia. Hallituksen tukitoimet ovat nopeuttaneet merkittävästi liikenteen sähköistymistä, sillä sähköauton hankintatuki lisää sähköautojen määrää autokannassa ja laajentaa vähitellen myös käytettyjen sähköautojen markkinaa.
Osaava henkilökunta auttaa
Rinta-Joupin Autoliikkeessä asiakasta autetaan mielellään sähköauton tukeen liittyvissä kysymyksissä. Myntti kertoo yksiselitteisesti, että hankintatuki käydään aina asiakkaan kanssa tarkasti läpi, jotta asiakkaalla on täysi ymmärrys tuesta ja sen mahdollisuuksista.
– Ehdottomasti asiat selvitetään asiakkaalle! Hankintatuki on niin iso etu, että siitä on ilman muuta tärkeä keskustella asiakkaan kanssa, Myntti sanoo.
Auton ostajan ei siis tarvitse tuntea täytettäviä dokumentteja etukäteen. Osaava henkilökunta hoitaa tuen hakemisen puolestasi. Asiakkaalle koituvan taloudellisen edun lisäksi hankintatuki auttaa alentamaan autojen keskipäästöjä Suomessa.
– Kovin juttu on tuo helppous! Asiakas tulee meille ostamaan alle 50 000 euron hintaisen uuden sähköauton ja me hoidamme kaiken hänen puolestaan. Sähköauton hankintatuki tulee meiltä suoraan kauppasopimukseen 2000 euron hinnan alennuksena, Myntti tiivistää.