
Rinta-Joupin Autoliike
Suosittelusi arvoinen
Suomalaisena perheyrityksenä olemme palvelleet autoilijoita jo yli 70 vuotta. Kokemusta alalta on kertynyt vuosien aikana, mutta emme katso peruutuspeiliin, vaan suuntaamme katseen aina eteenpäin.
Tavoitteenamme on kehittyä kaikessa siten, että olisimme suosittelusi arvoinen.
Haluamme olla Suomen suositelluin autokauppa-alan toimija, jonne palataan aina uudelleen ja uudelleen.
Perheyrityksen arvot näkyvät meillä arjen tekoina ja tapana toimia
Yrityksemme arvot – lämpö, luotto, nopeus ja rohkeus – ohjaavat kaikkea toimintaamme. Arvot auttamat meitä rakentamaan luottamusta, innovoimaan rohkeasti, toimimaan tehokkaasti ja rohkeasti sekä välittämään aidosti, niin asiakkaista kuin henkilökunnastakin.

Rinta-Joupin kolme sukupolvea
Tarina alkoi 50-luvun Tervajoelta, missä Toivo Rinta-Jouppi ryhtyi myymään hevosten ja maatalouskoneiden ohella myös sen ajan erikoisuuksia: autoja. Tänä päivänä Rinta-Joupin Autoliike toimii ympäri Suomen ja on yksi suomalaisen autokaupan menestystarinoita.

Lämpö tarkoittaa inhimillistä ja empaattista lähestymistapaa, joka heijastuu kaikessa toiminnassamme, asiakaskontakteissa ja työympäristössä. Tämä lisää asiakkaidemme lojaalisuutta ja parantaa työntekijöidemme sitoutumista, mikä mahdollistaa pitkän aikavälin menestyksen.

Nopeus tarkoittaa sitä, että pystymme vastaamaan asiakkaidemme ja sidosryhmiemme tarpeisiin tehokkaasti ja ajantasaisesti, samalla parantaen kilpailukykyämme ja luoden lisäarvoa kaikille osapuolille.

Luottamus luo vahvan perustan kestäville ja luottamuksellisille suhteille asiakkaidemme, työntekijöidemme ja muiden sidosryhmiemme kanssa. Luottamus auttaa meitä rakentamaan pitkäaikaisia kumppanuuksia ja edistää yrityksen menestystä pitkällä aikavälillä.

Rohkeus on päättäväisyyttä kohdata haasteet pelottomasti sekä kykyä innovoida ja ottaa vastuullisia riskejä. Se merkitsee aktiivista asennetta uusien mahdollisuuksien hyödyntämisessä ja vaikeiden päätösten tekemisessä. Rohkeus auttaa meitä kasvamaan ja kehittymään, säilyttäen samalla toimintamme perustan, eli asiakkaidemme luottamuksen.
Olemme sinua lähellä
Toimipisteemme sijaitsevat ympäri Suomen etelästä pohjoiseen ja ammattitaitoinen henkilökunta on aina valmiina löytämään sinulle unelmiesi ajoneuvon. Huoltomme taas pitää ajoneuvosi kunnosta huolta.
Digitaaliset palvelumme verkossa on tehty juuri sinua varten. Yli 4000 ajoneuvoa on valittavissa rinta-jouppi.com sivustolla aina ja chat myyntitiimi palvelee sinua viikon jokaisena päivänä klo 8-22. Myymälöiden myyjiin saat yhteyden helposti vaikka WhatsAppilla.
Ymmärrämme, että autokauppa saattaa olla ensimmäinen ja siten jännittävä kokemus sinulle. Tästä syystä kehitämme palveluja jatkuvasti ja haluamme, että meihin on helppo olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.
Huollon ajankohdan tietäminen ja auton ilmoitusten ymmärtäminen ei ole aina helppoa, joten tässä sinua auttaa meidän huollon henkilökunta. Huollossa merkkien online varauspalvelut ovat aina avoinna ja huollon chat tiimi palvelee arkisin klo 8-16.
Palautteesta kehitymme ja kasvamme
Asiakastyytyväisyys ja kanta-asiakkaat ovat meille kunnia-asia. Olemme sitoutuneita rakentamaan vahvoja, pitkäaikaisia asiakassuhteita, joissa luottamus ja arvostus ovat keskiössä. Suosittelusi arvoinen – kuvastaa arvojamme ja ylpeyden aihettamme – tehdä jokaisesta kohtaamisesta erityinen, suosittelun arvoinen.
Olemme kiitollisia kaikesta palautteesta, koska sen avulla kehitämme toimintaamme jatkuvasti. Asiakaspalautteen datan numerot ja tähtiluokitukset ovat hyödyllisiä mittareita, mutta arvokkainta palautetta ovat keskustelut ihmisten välillä sekä palautteisiin kirjoitetut avoimet viestit.
Suosittelusi arvoinen
Arvostelut: 4.4 ★ ★ ★ ★ ★ 4.4
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Liikkeessä oli tosi kuuma helleaallon aikana. Olisi ollut kiva saada lasin vettä.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Liikkeessä oli tosi kuuma helleaallon aikana. Olisi ollut kiva saada lasin vettä.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Olen hyvin tyytyväinen liikkeestä myyjältä saamaani palveluun. Kova helle teki asioinnin työläämmäksi, mutta menettelyt saatiin sovituksi. Ja olen ollut erittäin…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Olen hyvin tyytyväinen liikkeestä myyjältä saamaani palveluun. Kova helle teki asioinnin työläämmäksi, mutta menettelyt saatiin sovituksi. Ja olen ollut erittäin tyytyväinen palveluun ja autokin on pelannut odotusten mukaan eli hienosti. Tulen suosittelemaan teitä yleensä ja Järvenpään toimipistetta erityisesti. Ja tulevissa kaupoissani käännyn mielelläni puoleenne.
Asiakas
Arvostelu: 3 / 5
★ ★ ★ ★ ★Auton ilmastointi ei toiminut vaikka piti olla edellisenä päivänä huollettu. Tämä ei tosin ollut myyjän vika vaan huollon. Ehkä myyjän…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 3 / 5
★ ★ ★ ★ ★Auton ilmastointi ei toiminut vaikka piti olla edellisenä päivänä huollettu. Tämä ei tosin ollut myyjän vika vaan huollon. Ehkä myyjän olisi kuitenkin pitänyt asia tarkistaa.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyjä Saku on oikeassa ammatissa
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyjä Saku on oikeassa ammatissa
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kajki hyviii
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kajki hyviii
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ei pakollinen.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ei pakollinen.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki oli tosi hyvin ja helppo.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki oli tosi hyvin ja helppo.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitos paljon mukavista kaupoista. Suosittelen ehdottomasti Rinta-jouppia❤️
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitos paljon mukavista kaupoista. Suosittelen ehdottomasti Rinta-jouppia❤️
Raihan Rashid
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Thanks for the quick response and the nice gesture!
Arvostelu
Raihan Rashid
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Thanks for the quick response and the nice gesture!
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyjä Aksu Juola hoiti kaupat hienosti ja ammattitaitoisesti
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyjä Aksu Juola hoiti kaupat hienosti ja ammattitaitoisesti
Sanna Sihvonen
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ihan huippua palvelua!
Arvostelu
Sanna Sihvonen
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ihan huippua palvelua!
Sanna Hietanen
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaupat sujui helposti ja jouhevasti. Palvelu erinomaista ja ystävällistä.
Arvostelu
Sanna Hietanen
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaupat sujui helposti ja jouhevasti. Palvelu erinomaista ja ystävällistä.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Jälkitoimitus televisiolle ja kosteusmittausraportille ei ole tullut sovittuna aikana
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Jälkitoimitus televisiolle ja kosteusmittausraportille ei ole tullut sovittuna aikana
Mika Heikkinen
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Laadukasta ja kohtuuhintaista huoltotyötä. Sovituissa hinnoissa pysytään.
Arvostelu
Mika Heikkinen
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Laadukasta ja kohtuuhintaista huoltotyötä. Sovituissa hinnoissa pysytään.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki sujui moitteettomasti, kiitos!
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki sujui moitteettomasti, kiitos!
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Nopea ja ystävällistä toimintaa!
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Nopea ja ystävällistä toimintaa!
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Sujuvat kaupat.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Sujuvat kaupat.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Jesse toimi nopeasti kyselyihin
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Jesse toimi nopeasti kyselyihin
Asiakas
Arvostelu: 2.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hei Auton kuvat netissä näytti että maalipinta täydellinen mut paikanpäällä auto näytti ihan eri autossa kun ympäri auto oli ruosteissä…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 2.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hei Auton kuvat netissä näytti että maalipinta täydellinen mut paikanpäällä auto näytti ihan eri autossa kun ympäri auto oli ruosteissä ja maalattu eri värisillä maalilla myös muovi osissa oli paljon maalia . Myyjä oli ystävällinen kyllä .
Asiakas
Arvostelu: 2 / 5
★ ★ ★ ★ ★Koeajoa varten olisi mukava jos autossa olisi bensaa
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 2 / 5
★ ★ ★ ★ ★Koeajoa varten olisi mukava jos autossa olisi bensaa
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Verneri hoiti kaikki asiallisesti ja rauhallisesti, vaikka meillä auton hankkijoilla ei meinannut sujua maksujutut aluksi. Ei äijäilymeininkiä, jota saattaa joskus…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Verneri hoiti kaikki asiallisesti ja rauhallisesti, vaikka meillä auton hankkijoilla ei meinannut sujua maksujutut aluksi. Ei äijäilymeininkiä, jota saattaa joskus kuulua näihin autojuttuihin. Muistaakseni Tarja- niminen maksupuolelta oli myös oikein mukava.
Asiakas
Arvostelu: 2.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Etämyyntiä on parannettava kun ostaja on vähän yksin asioiden kanssa. Esim ostin auton vantaalta joka toimitettiin poriin ja pientä ongelmaa…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 2.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Etämyyntiä on parannettava kun ostaja on vähän yksin asioiden kanssa. Esim ostin auton vantaalta joka toimitettiin poriin ja pientä ongelmaa oli auton kanssa ja porin myyjä nosti heti kädet pystyyn. Puhelimella selvitetty asioita vantaan myyjän kanssa.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Mukava ja asiantunteva myyjä.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Mukava ja asiantunteva myyjä.
Jarkko
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kałlis.
Arvostelu
Jarkko
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kałlis.
Asiakas
Arvostelu: 2.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Auton (SEAT) alla olevat kesärenkaat ovat sakkorenkaat! Eli joudun hankkimaan siihen uudet renkaat!! Myyjä oli mukava ja rento nuori, mutta…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 2.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Auton (SEAT) alla olevat kesärenkaat ovat sakkorenkaat! Eli joudun hankkimaan siihen uudet renkaat!! Myyjä oli mukava ja rento nuori, mutta tässä mentiin pieleen ja pahasti. Luulen ettei hän tehnyt sitä tarkoituksella, ei vaan itsekään tiennyt asiaa. Tähän (renkaitten huonoon kuntoon) haluan korjauksen! Ossi Ruuskanen
Veli-Matti Häggman
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Vaikka ostotilanteessa oli useampikin haaste esim sähköisen huoltokirjan merkinnät vaillinaiset niin automyyjän nopean ja tarkan selvittelyn ansiosta kaikki tarvittava tieto…
Arvostelu
Veli-Matti Häggman
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Vaikka ostotilanteessa oli useampikin haaste esim sähköisen huoltokirjan merkinnät vaillinaiset niin automyyjän nopean ja tarkan selvittelyn ansiosta kaikki tarvittava tieto löytyi. Muutenkin palvelun laatu joka suhteessa premium tasoa. Vahva suositus!
Juha Honkanen
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Loistavaa palvelua
Arvostelu
Juha Honkanen
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Loistavaa palvelua
Markus Ristiluoma
Arvostelu: 3 / 5
★ ★ ★ ★ ★Mukava ja ystävällinen myyjä! Auton kanssa oli haasteita jotka kyllä korjattiin liikkeen toimesta kuten kuuluukin. Hiukan jäi harmittamaan kaupassa sovittujen…
Arvostelu
Markus Ristiluoma
Arvostelu: 3 / 5
★ ★ ★ ★ ★Mukava ja ystävällinen myyjä! Auton kanssa oli haasteita jotka kyllä korjattiin liikkeen toimesta kuten kuuluukin. Hiukan jäi harmittamaan kaupassa sovittujen asioiden hoitaminen. Ruostesuojausta tehtiin kahteen eri kertaan eikä vieläkään tullut kunnollista jälkeä. Myöskin asiakaspalvelu muuttui ikäväksi kun huomautin että kaupassa sovittujen korjauksien hoitamisesta oli kulunut jo kolme kuukautta. Paljoa ei olisi liikkeeltä vaadittu jotta olisi saanut 5 tähteä.
Asiakas
Arvostelu: 3.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Eka kontakti oli laiska ja tympeä;, jälkimmäinen parempi merkittävästi. Oli mukava tehdä kaupat, tosin edellisen kokemuksen perusteella en olisi palannut,…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 3.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Eka kontakti oli laiska ja tympeä;, jälkimmäinen parempi merkittävästi. Oli mukava tehdä kaupat, tosin edellisen kokemuksen perusteella en olisi palannut, mutta sattuma saatteli vielä kerran takaisin.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaupat sujui hyvin ja hyvässä hengessä. Ei ollut liimatukkamaista tyrkyttämistä vaan asiallista keskustelua. Asiantuntijamyyjät ovat tulevaisuutta. Kiitos myyjälle ja auton…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaupat sujui hyvin ja hyvässä hengessä. Ei ollut liimatukkamaista tyrkyttämistä vaan asiallista keskustelua. Asiantuntijamyyjät ovat tulevaisuutta. Kiitos myyjälle ja auton toimittajalle hyvästä palvelusta.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ajoneuvo tulisi olla pesty ja siivottu ennenkuin se luovutetaan asiakkaalle
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ajoneuvo tulisi olla pesty ja siivottu ennenkuin se luovutetaan asiakkaalle
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Erittäin hyvä myyjä, hyvää palvelua
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Erittäin hyvä myyjä, hyvää palvelua
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hyvin ja asiantuntevasti hoidettu kauppa.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hyvin ja asiantuntevasti hoidettu kauppa.
Asiakas
Arvostelu: 3.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaipaisin enemmän aktiivista tiedonsaantia kaupan yhteydessä. Tilanne oli meille uusi enkä kokenut saavani tarpeeksi tietoa prosessista.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 3.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaipaisin enemmän aktiivista tiedonsaantia kaupan yhteydessä. Tilanne oli meille uusi enkä kokenut saavani tarpeeksi tietoa prosessista.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Homma toimi kaikenkaikkiaan erinomaisesti.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Homma toimi kaikenkaikkiaan erinomaisesti.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kerrankin oli asiallinen, miellyttävä myyjä
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kerrankin oli asiallinen, miellyttävä myyjä
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Palvelu oli loistavaa, auto siirtyi Lempäälään joustavasti ja koeajon jälkeen kaupat sujuivat hyvin kattavasti vakuutusten puntaroinnin ym myötä.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Palvelu oli loistavaa, auto siirtyi Lempäälään joustavasti ja koeajon jälkeen kaupat sujuivat hyvin kattavasti vakuutusten puntaroinnin ym myötä.
Tarja Hakonen
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Todella hyvää asiakaspalvelua koko kaupan ajan. Myyjältä erittäin kohteliasta ja asiantuntevaa palvelua.
Arvostelu
Tarja Hakonen
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Todella hyvää asiakaspalvelua koko kaupan ajan. Myyjältä erittäin kohteliasta ja asiantuntevaa palvelua.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyjä jonka kanssa asioin oli todella miellyttävä ja osaava asiakaspalvelussa. Hänellä ei ollut kiire vaan keskittyy asiakkaaseen ja kuuntelee mitä…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyjä jonka kanssa asioin oli todella miellyttävä ja osaava asiakaspalvelussa. Hänellä ei ollut kiire vaan keskittyy asiakkaaseen ja kuuntelee mitä asiakas haluaa tietää. Toivon enempi tälläisiä myyjiä. Todella kympin myyjän olette saaneet, pitäkää kiinni hänestä.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Palvelu oli täydellistä.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Palvelu oli täydellistä.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Asiointi oli helppoa ja myyjä mukava nuorimies 😀
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Asiointi oli helppoa ja myyjä mukava nuorimies 😀
Tero Müller
Arvostelu: 2 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ei mennyt ihan putkeen. Asiaa hoitava myyjä vaihtuu lennosta ja puolet sovituista asioista unohtuu. Aikataulut paukkuu ja venyy. Sain sentään…
Arvostelu
Tero Müller
Arvostelu: 2 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ei mennyt ihan putkeen. Asiaa hoitava myyjä vaihtuu lennosta ja puolet sovituista asioista unohtuu. Aikataulut paukkuu ja venyy. Sain sentään mieleisen pyörän ja hyvään hintaan joten siitä jotain hyvää.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Mukavaa palvelua ja asiat hoitui mallikkaasti.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Mukavaa palvelua ja asiat hoitui mallikkaasti.
Asiakas
Arvostelu: 3.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kokemattomana asiakkaana olisin kaivannut enemmän aikaa ja rauhaa. Myyjällä tuntui olevan kiire lyödä kaupat lukkoon. Lisäksi tuntui, että hänen oli…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 3.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kokemattomana asiakkaana olisin kaivannut enemmän aikaa ja rauhaa. Myyjällä tuntui olevan kiire lyödä kaupat lukkoon. Lisäksi tuntui, että hänen oli vaikea asettua kaltaiseni asiakkaan housuihin: on epävarma, pelottaa tekevänsä huonon ratkaisun ja kyseessä on itselle isot rahat ja haussa pitkäikäinen ajopeli.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hyvin pelaa kauppa ja auto.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hyvin pelaa kauppa ja auto.
Sofia Degerth
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki meni niin kuin piti ja myyjä (Joel) oli erittäin mukava ja avulias
Arvostelu
Sofia Degerth
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki meni niin kuin piti ja myyjä (Joel) oli erittäin mukava ja avulias
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Mukava ja avulias nuori myyjä Joel (Raisiossa), kiitos avusta!
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Mukava ja avulias nuori myyjä Joel (Raisiossa), kiitos avusta!
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Erinomainen palvelu.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Erinomainen palvelu.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ihanan auttavaa ja ystävällistä palvelija, kiitos!
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ihanan auttavaa ja ystävällistä palvelija, kiitos!
Asiakas
Arvostelu: 3.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Sujuvaa toimintaa
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 3.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Sujuvaa toimintaa
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Erittäin mukava ja ammattitaitoinen myyjä. Sain hyvän tarjouksen jonka hyväksyin.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Erittäin mukava ja ammattitaitoinen myyjä. Sain hyvän tarjouksen jonka hyväksyin.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hienosti toimi liike. Ostamassani autossa ilmeni isoja vikoja, myyjä purki kaupan ja tarjosi korvaavaa autoa tilalle. Homma toimi sovitusti
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hienosti toimi liike. Ostamassani autossa ilmeni isoja vikoja, myyjä purki kaupan ja tarjosi korvaavaa autoa tilalle. Homma toimi sovitusti
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaupat tehtiin pääosin puhelimella ja molemmat myyjät (kaupat tehnyt myyjä, Kuopiossa ja luovutuksen oulussa hoitanut) toimivat erittäin kohteliaasti ja ymmärtäväisest…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaupat tehtiin pääosin puhelimella ja molemmat myyjät (kaupat tehnyt myyjä, Kuopiossa ja luovutuksen oulussa hoitanut) toimivat erittäin kohteliaasti ja ymmärtäväisest koko kaupanteon ajan. Loppuvaiheessa kauppaa tuli haastavia hetkiä mutta tässäkin (Kuopion myyjä ja hänen esimiehensä) tilanteessa asiat hoidettiin ammattimaisesti ja hyvin. Täysi tunnustus hyvästä asiakaspalvelusta kaikille kauppaan osallistuneelle.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Huippumyyjä
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Huippumyyjä
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyntikohteessa ajokilometrejä 30t enemmän kuin sen myynti-ilmoituksessa,
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyntikohteessa ajokilometrejä 30t enemmän kuin sen myynti-ilmoituksessa,
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitos hyvästä palvelusta!
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitos hyvästä palvelusta!
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Todella hyvää palvelua loppuun saakka.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Todella hyvää palvelua loppuun saakka.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Försäljaren visste nog ingenting om bilen jag köpte, och hade inga fullmakter att vare sig prissätta bytesfordonet eller köpeobjektet. Kunde…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Försäljaren visste nog ingenting om bilen jag köpte, och hade inga fullmakter att vare sig prissätta bytesfordonet eller köpeobjektet. Kunde lila väl ha varit en robot.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitos. Jämptiä toimintaa.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitos. Jämptiä toimintaa.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★myynnin yhteydessä olis voinu mainita että auto oli tuontiauto,vaikka ostopäätökseen se ei vaikuta niin olis ollu kiva tietää
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★myynnin yhteydessä olis voinu mainita että auto oli tuontiauto,vaikka ostopäätökseen se ei vaikuta niin olis ollu kiva tietää
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Moi, ainoa ongelma oli hubridiauton latauskaapeleissa. Auton oma johto oli jäänyt johonkin ja sain toimimattoman johdon koeajolle. Onneksi naapuri lainasi…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Moi, ainoa ongelma oli hubridiauton latauskaapeleissa. Auton oma johto oli jäänyt johonkin ja sain toimimattoman johdon koeajolle. Onneksi naapuri lainasi vastaavaa kaapelia. Kun kaupat tuli johtokin jostain sitten löytyi. Tosin vain kotilatauskaapeli on nyt mukana. Mieluisaan autoon tutustuminen sujui hyvässä hengessä ja sain siihen riittäväsri aikaa. T: ville
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Katsotaan miten menee asiat nyt. Auto ollut kaksi päivää ja nyt tulo vika koodi
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Katsotaan miten menee asiat nyt. Auto ollut kaksi päivää ja nyt tulo vika koodi
Asiakas
Arvostelu: 3.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyjä ei kertonut huonoista renkaista mitään. Kankaat näkyivät
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 3.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyjä ei kertonut huonoista renkaista mitään. Kankaat näkyivät
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Löysimme hyväkuntoisen ja juuri meille sopivan auton suhteellisen nopeasti ja chat-myyjä oli ystävällinen ja vastasi kattavasti ja selkeästi kysymyksiin, eli…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Löysimme hyväkuntoisen ja juuri meille sopivan auton suhteellisen nopeasti ja chat-myyjä oli ystävällinen ja vastasi kattavasti ja selkeästi kysymyksiin, eli hän osasi palvella. MUTTA kaikilta osin emme ole tyytyväisiä: asiakkaan nimi pitäisi kirjoittaa oikein, sukunimeni oli kirjoitettu väärin kaikissa muissa paitsi vakuutusyhtiön tiedoissa, jonne se tuli henkilötunnuksen perusteella. Lisäksi rahoituksen eri vaihtoehdoista esim. ison viimeisen erän suhteen olisi pitänyt kertoa enemmän. En hoksannut kysyä, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun ostin auton rahoituksella, muuten olen kyllä autoliikkeissä asioinut. Kolmas ja hyvin tärkeä asia: myynti-ilmoituksessa puhuttiin kahdesta hyvästä kitkarenkaasta, mutta näissä "hyvissä" renkaissa oli päällä "Vaihda"-lappu, pinta kova ja liukas ja ikää 5,5 vuotta. Kysyin myyjältä, että onko nämä mielestäsi hyvät renkaat ja hän vastasi: "Onhan niissä pintaa." Aika epäammattimaista ja tuo mieleen sanonnan, että rehellinen ja autokauppias eivät kuulu samaan lauseeseen. Aikani asiasta (hinnasta) väännettyäni totesin, että pystyn elämään tuon asian kanssa, kun auto on muuten toiveidemme mukainen. Mutta liike pystyi siis myymään loppuunajetut kitkarenkaat "hyvinä" sillä perusteella että "kauppa ja hinta oli jo chatissä sovittu valmiiksi", aika kätevää liikkeen kannalta…Tämä yksityiskohta vaatisi kehittämistä, vaikka olimmekin tyytyväisiä chat-myyjän hyvään tavoitettavuuteen ja palvelu klo 22:een asti ylitti odotuksemme, varsinkin kun teen itsekin intensiivistä asiakaspalvelutyötä. Mutta tunnen kyllä renkaat, varsinkin kun 2 kitkarengasta oli aivan uusia. Chatissä sovitusta hinnasta olisi kuulunut saada vielä alennusta saamamme pienen alennuksen lisäksi, koska renkaat eivät olleet sitä, mitä oli luvattu. Näin ollen suosittelemme teitä muille vain varauksella, asiakkaan pitää olla "hereillä" ja tuntea oikeat ihmiset…
Leif Qvarnström
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Paikka on siisti ja myyjä ystävällinen sekä avulias, oli kuin olisin keskustellut veljeni kanssa auto asioista, parasta oli se että…
Arvostelu
Leif Qvarnström
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Paikka on siisti ja myyjä ystävällinen sekä avulias, oli kuin olisin keskustellut veljeni kanssa auto asioista, parasta oli se että ei ollut mitään tuputtamista ja kiireen tuntua, myyntihallissa oli selkeät näköalat sekä ulkona, kun tulee paikalle omalla autolla tai muuten niin ulkotila oli siisti ja tilava, myyjä toi itse kahvit pöytään ja olo oli kodikas.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaupankäynti toimi moitteetta.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaupankäynti toimi moitteetta.
Bror Olander
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Palvelu pelaa.Tarjonta joka lähtöön.Asiakaspalvelu erinomainen.
Arvostelu
Bror Olander
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Palvelu pelaa.Tarjonta joka lähtöön.Asiakaspalvelu erinomainen.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Olemme ostaneet kaikki automme Rinta-Joupin autoliikkeestä ja saaneet hyvää palvelua. Sitä harmittelen, että uusien Toyotien myynti on loppunut. Kiitokset erityisesti…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Olemme ostaneet kaikki automme Rinta-Joupin autoliikkeestä ja saaneet hyvää palvelua. Sitä harmittelen, että uusien Toyotien myynti on loppunut. Kiitokset erityisesti Matias Aholle, joka etsi minulle sopivan auton. Avensis on suosikkini ❤️
Jari Grönblom
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Homma pelaa
Arvostelu
Jari Grönblom
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Homma pelaa
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Miellyttävä myyjä ja myös luovutuksen Espoossa hoitaneet!
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Miellyttävä myyjä ja myös luovutuksen Espoossa hoitaneet!
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitokset hyvästä palvelusta, se ei aina ole itsestäänselvyys! Nyt se vaikutti omaan päätökseeni suuresti ++
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitokset hyvästä palvelusta, se ei aina ole itsestäänselvyys! Nyt se vaikutti omaan päätökseeni suuresti ++
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Haluan antaa positiivista palautetta Milad Rahmanista automyyjänä. Hän hoiti työnsä erittäin ammattitaitoisesti ja ystävällisesti alusta loppuun. Milad oli aidosti kiinnostunut…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Haluan antaa positiivista palautetta Milad Rahmanista automyyjänä. Hän hoiti työnsä erittäin ammattitaitoisesti ja ystävällisesti alusta loppuun. Milad oli aidosti kiinnostunut tarpeistani, kuunteli tarkasti ja antoi selkeitä vastauksia kaikkiin kysymyksiini. Hänen rauhallinen ja asiantunteva otteensa teki auton ostamisesta miellyttävän ja luottamusta herättävän kokemuksen. Arvostan erityisesti hänen tapaa olla painostamatta päätökseen, vaan antaa asiakkaalle aikaa harkita rauhassa. Hänen palvelualttiutensa ja positiivinen asenteensa tekivät todella hyvän vaikutuksen. Suosittelen lämpimästi Milad Rahmania kaikille, jotka harkitsevat auton ostamista!
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Saavuttuani myymälään ensimmäinen myyjä kyseli että millaista autoa etsin? Kerroin että 5.000 – 8000,-, kertoi että ei löydy kun menee…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Saavuttuani myymälään ensimmäinen myyjä kyseli että millaista autoa etsin? Kerroin että 5.000 – 8000,-, kertoi että ei löydy kun menee heti kaupaksi. No lähdin poistumaan myymälästä niin siinähän oli tuon hintaluokan BMW, palasin takaisin ja vaihdoin myyjää, kauppahan siitä syntyi nopeasti, hyvällä palvelulla ja asiantuntemuksella.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Aku, joka on minua palvellut nyt parissakin autokaupassa on hoitanut palvelun täydellisesti. Ei olisi ollut helpompaa asioida hänen kanssaan.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Aku, joka on minua palvellut nyt parissakin autokaupassa on hoitanut palvelun täydellisesti. Ei olisi ollut helpompaa asioida hänen kanssaan.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki ok.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki ok.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ei oikein mitenkään. Asionti onnistui todella hyvin henkilökunnan ammattitaitoisuuden vuoksi.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ei oikein mitenkään. Asionti onnistui todella hyvin henkilökunnan ammattitaitoisuuden vuoksi.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitos oli hyvä palvelu
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitos oli hyvä palvelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Harri Kostamon kanssa on aina ilo vääntää kauppoja!
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Harri Kostamon kanssa on aina ilo vääntää kauppoja!
Kimmo
Arvostelu: 2 / 5
★ ★ ★ ★ ★Reilu viikko sitten tingin ja sain hyvän lopullisen tarjoushinnan Toyota Auriksesta. Soitin aamulla myyjälle ja pyysin vielä koeajon ja kommentit…
Arvostelu
Kimmo
Arvostelu: 2 / 5
★ ★ ★ ★ ★Reilu viikko sitten tingin ja sain hyvän lopullisen tarjoushinnan Toyota Auriksesta. Soitin aamulla myyjälle ja pyysin vielä koeajon ja kommentit ajettavuudesta. Odottelin koeajon tuloksia. Sain iltapäivällä viestin, että toinen myyjä oli myynyt auton toiselle asiakkaalle. Muuten myyjä oli pätevä ja ammattitaitoinen, osasi kertoa oikeita asioita autosta. En todellakaan suosittele etäkauppaa tästä liikkeestä. Yksi tähti liikkeelle, kaksi myyjälle.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Service was friendly and helpful at the store. However, when I tried to ask some questions beforehand on WhatsApp, I…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Service was friendly and helpful at the store. However, when I tried to ask some questions beforehand on WhatsApp, I got irrelevant responses and zero answers. Do you have an extremely bad chatbot or something? It was a truly insane exchange.
Leena Yksjärvi
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Salossa ei aiempaa kokemusta, mutta Jkl palvellut aina hyvin
Arvostelu
Leena Yksjärvi
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Salossa ei aiempaa kokemusta, mutta Jkl palvellut aina hyvin
Asiakas
Arvostelu: 3.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Oli ruuhkaa ja palvelu oli hidasta.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 3.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Oli ruuhkaa ja palvelu oli hidasta.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki toimi nopeasti ja hyvin ja sovituista asioista pidettiin kiinni.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kaikki toimi nopeasti ja hyvin ja sovituista asioista pidettiin kiinni.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★All are good 👍😊
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★All are good 👍😊
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitos!
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kiitos!
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Vaasan päässä myyntihenkilö loistava
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Vaasan päässä myyntihenkilö loistava
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kauppa ei ihan vielä ole maalissa tai huoltotoimet tekemättä ja auto sen jälkeen vielä ajamatta. Jos kaikki kunnossa kuten suunniteltiin…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Kauppa ei ihan vielä ole maalissa tai huoltotoimet tekemättä ja auto sen jälkeen vielä ajamatta. Jos kaikki kunnossa kuten suunniteltiin niin sitten 10+
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★1. Asiallinen, mut heikko, tarjouspyyntö vastaus. Pyydettiin tulemaan liikkeeseen. 2. Kävelin liikkeeseen sisään, kukaan ei tervehtinyt, kukaan ei huomannut, sain…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★1. Asiallinen, mut heikko, tarjouspyyntö vastaus. Pyydettiin tulemaan liikkeeseen. 2. Kävelin liikkeeseen sisään, kukaan ei tervehtinyt, kukaan ei huomannut, sain katsella aivan kaikki autot läpi ihan yksin ja täysin omassa rauhassa. Yksikään myyjä ei edes tuntunut huomaavan edes poistumista myymälästä. Myyjät olivat sijoittuneet heti pääoven läheisyyteen keskustelemaan ringissä keskenään. En suosittele tätä yksikköä kenellekään ja voin olla varma, aivan varma, etten tule itsekään käymään ikinä enää koskaan tässä yksikössä. 3. Ensimmäinen myyjä tervehti ujosti, ja kääntyi pois, minä kävelin vain ohi. Sitten tulikin reipas Samu K. Vastaan, tervehti iloisesti ja hyvällä asenteella – miten voin auttaa? Wow, löytyi asiakaspalvelua. Kerroin asiani ja Samu K. etsi koneelta, näytti mahdolliset (toiveiteni mukaiset) autot, esitteli yksityiskohdiltaan jokaisen auton yksi kerrallaan, kävin koeajolla. Eikä tarvinnut jännittää loppuuko bensa tai aika kesken koeajon. Tehtiin kaupat > 34t e autosta ja premium tason talvirenkaista. Annoin palautteen myös suoraan myyjälle 🤗 Ps. Rinta-Joupin myyjä (jokainen, lähes jokainen) voisi miettiä, minkä auton möisi liikkeen valikoimasta omalle vaimolleen tai isälleen tai kummitytölleen, anopilleen jne. Pieni tarina perusteluineen ja kuvalla. Tulisi luottamus lähemmäs asiakasta.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★–
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★–
Asiakas
Arvostelu: 2.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Asiointi sinänsä helppoa, yhteydenottoa korjaukseen liittyen ei tullut jota sitten itse kyselin. Toista vastaavaa autoa ei tarjottu tai kerrottu vaihtoehdoista.…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 2.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Asiointi sinänsä helppoa, yhteydenottoa korjaukseen liittyen ei tullut jota sitten itse kyselin. Toista vastaavaa autoa ei tarjottu tai kerrottu vaihtoehdoista. Ei kovin hyvin mennyt tämä kauppa jota ei koskaan tullutkaan. Myyjä oli ihan asiallinen mutta ei kovin hyvä työssään.
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Moi, ehkä aavistuksen kauemmin sai odottaa rahoitusyhtiön vastauksessa. Sinänsä mitään tekemistä Rintajoupin tai automyyjän työskentelyyn, mutta ihan vaan palautteena, että…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4.5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Moi, ehkä aavistuksen kauemmin sai odottaa rahoitusyhtiön vastauksessa. Sinänsä mitään tekemistä Rintajoupin tai automyyjän työskentelyyn, mutta ihan vaan palautteena, että rahoitusyhtiöllä kesti ehkäpä kauemmin mitä olisi odottanut.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hyvin palveltu👍
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Hyvin palveltu👍
Emmi Ruohonen
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Huollon sai nopeasti ja kaikki tarvittavat varaosat hoidettiin myös. Suositeltiin tarvittavia huoltoja. Auto oli huollon jälkeen siistissä kunnossa.
Arvostelu
Emmi Ruohonen
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Huollon sai nopeasti ja kaikki tarvittavat varaosat hoidettiin myös. Suositeltiin tarvittavia huoltoja. Auto oli huollon jälkeen siistissä kunnossa.
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Olipa hyvät autokaupat!
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Olipa hyvät autokaupat!
pekka Huuhka
Arvostelu: 3 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ei myyjää
Arvostelu
pekka Huuhka
Arvostelu: 3 / 5
★ ★ ★ ★ ★Ei myyjää
pekka Huuhka
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★H.salo tietää mitä myy
Arvostelu
pekka Huuhka
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★H.salo tietää mitä myy
pekka Huuhka
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★1 Hyvä myyjä kääntykää H. S. MYYJÄN puoleen….
Arvostelu
pekka Huuhka
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★1 Hyvä myyjä kääntykää H. S. MYYJÄN puoleen….
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyjä todella ystävällinen ja auttoi kaikilla tavoin. Niklas Mabbot suuri kiitos hänelle.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 5 / 5
★ ★ ★ ★ ★Myyjä todella ystävällinen ja auttoi kaikilla tavoin. Niklas Mabbot suuri kiitos hänelle.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Nopea ja ystävällinen palvelu. Todella mukava myyjä.
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Nopea ja ystävällinen palvelu. Todella mukava myyjä.
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Asuntovaunun hinta sovittiin jonka jälkeen myyjä sanoi että vaunua ei toimiteta lähimpään liikkeeseen , eli joudun itse hakemaan vaikka ilmoituksessa…
Arvostelu
Asiakas
Arvostelu: 4 / 5
★ ★ ★ ★ ★Asuntovaunun hinta sovittiin jonka jälkeen myyjä sanoi että vaunua ei toimiteta lähimpään liikkeeseen , eli joudun itse hakemaan vaikka ilmoituksessa mainitaan ilmainen toimitus lähimpään myymälään sovittu hinta oli 24.000€
Yhteensä 28 689 arvostelua Lähteet: Google ja asiakastyytyväisyyskyselyt
Henkilökunta
Meillä työskentelee yli 600 henkilöä myynnin, huollon ja hallinnon tehtävissä. Vauhdikas työympäristö tarjoaa kaikille mahdollisuuden kouluttautua ja kehittyä työssä. Pitkät työurat kertovat, että olemme onnistuneet luomaan työympäristön, jossa huolehdimme toisistamme ja voimme luottaa toisiimme. Motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta on yksi vahvuuksistamme. Iloitsemme uusista työkavereista, jotka tuovat aina jotain uutta tullessaan. Keväällä kesäntyöntekijät luovat meille aina uudenlaista virtaa, kun saamme uudet työuraa aloittavat työntekijät toimipisteisiin opettelemaan autokaupan ja -huollon tehtäviä.
Meillä viihdytään

Hyvä automyyjä tienaa saman verran kuin lääkäri

Oppisopimuksella tulevaisuuden osaajia autoalan tarpeisiin

Arvokasta kokemusta ja uusia kavereita kesätöiden kautta

Vuoden Työpaikkaohjaaja mentoroi tulevaisuuden tekijöitä

Markku on tehnyt lähes 40 vuoden työuran: ”Ei ole ollut mitään moittimista”

Niko Puska elää ja hengittää autokauppaa: ”Olen automyyjä 24/7”

Työhaastattelussa kannattaa olla oma itsensä: ”Jännitystä ei tarvitse peitellä”

Leilalla on takana jo lähes 40 vuoden työura: ”Olen saanut tehdä sellaista työtä, josta olen pitänyt”

Kun työkaverista tulee ystävä: ”Huonoja puolia on vaikea keksiä”

Suomalaisen perheyrityksen tarina jatkuu sukupolvelta toiselle
Vastuullisuus
Haluamme olla esimerkillinen tekijä alallamme, joten ympäristövastuu ja laatuasiat ovat osa päivittäistä arkeamme.
Rinta-Joupin Autoliike on luottoluokitukseltaan Suomen Vahvimpia – Platina tasolla, olemme siis vakavarainen kumppani sekä asiakkaille, henkilökunnalle että yhteistyökumppaneille.
Tuotamme itse sähköä. Turun, Porin ja Vaasan toimipisteissä aurinkopaneelit tuottavat jo suuren osan toimipisteen sähkönkulutuksesta. Lue lisää >
Olemme Autoalan keskusliiton eli AKL:n jäseniä ja toimimme vastuullisesti, joten meidän kanssamme on turvallista asioida.
Tuemme lapsia ja nuoria liikkumisessa
Liike on lääke, todetaan laulussakin ja me olemme samaa mieltä. Tuemme vuosittain lasten ja nuorten ryhmäliikuntaa ympäri Suomen. Monesta pelipaidasta löytyy meidän tuttu logo ja ilolla seuraamme joukkueiden tuuletuksia pelien jälkeen. Useimmat seurat toimivat vapaaehtoisten ihmisten varassa täysin ja haluamme olla tukemassa seurojen toimintaa, että mahdollisimman moni saisi tuntea kuuluvansa ryhmään ja liikkua yhdessä muiden kanssa.